Ydinkeskustojen moniulotteinen urbanismi (2/2)


Kaupunkikeskustojen eli ydinkeskustojen (a city center: ”keskustan korttelialue johon liiketoiminta keskittyy”) kehityksen kysymykset ovat nousseet esille uudessa muodossa 2000-luvulla. 

Huoli keskustojen elinvoimasta ja kysymys keskustojen liittymisestä laajempiin kokonaisuuksiin ovat taustalla monissa elinkeinopoliittisissa avauksissa, jotka koskevat Suomen kaupunkien keskustojen kehittämistä.

Ydinkeskustojen liiketoiminnan tai kävijöiden määrän tulkitaan kuvaavan keskustojen elävyyden astetta. Samalla myös tuotetaan tapoja, jolla keskustojen merkitys ymmärretään.

Niinpä työryhmään pyydetään yhtäältä papereita, joissa tarkastellaan ydinkeskustojen elävyyttä ja elinvoimaisuutta liike- ja kiinteistötalouden ja elinkeinollisuuden näkökulmasta. Työryhmää kiinnostaa elävyyden ja elinvoimaisuuden määrittely, mittaaminen, kyseenalaistaminen ja niin edelleen. 

Mutta työryhmän tavoitteena on toisaalta rikastaa tätä kaupunkikehittämisen vakiintunutta katsontatapaa kulttuuristen ja uusien toimintojen merkityksellisyydellä.

Ydinkeskustojen urbanismi tuottaa sekä kaupungin asukkaille että vieraille myös monia historiallisia, kulttuurisia, sosiaalisia ja yhteisöllisiä merkityksiä. Ydinkeskustat mahdollistavat julkisten ja puoli-julkisten paikkojen tihentyminä uudenlaisia toimintoja, katuseurallisuutta, kaupunkiin kuulumisen tunnetta ja esimerkiksi tutkivia kokeiluja.

Edellyttääkö ydinkeskustojen sosiaalinen ja kulttuurinen urbanismi omanlaisiaan rakennetun ympäristön ratkaisuja?

Kuinka nämä yhteisölliset ratkaisut ovat sovitettavissa yhteen kaupallisen ydinkeskustan rakennetekijöiden kanssa – vaikkapa ydinkeskustan kauppakeskusten, pysäköintilaitosten ja kaupallisten kävelykatukäytänteiden kanssa? 

Entä kuinka keskustan asukasmäärän lisääminen yhtäältä lisää ydinkeskustassa käyvien määrää mutta toisaalta yksityistää rakennusten, korttelien ja katujen tilankäyttöä? Entä millaisia ovat kaupungit, joissa ei ole ydinkeskustaa?

Työryhmässä tutkitaan tapoja, joilla urbaanin kaupunkikeskustan tutkimus kuvaa kaupunkien käytön ja merkityksen moniulotteista sisältöä, ja kuinka nämä tekijät suodattuvat kaupunkikeskustojen kehityshankkeisiin tai muutoksen ohjaukseen. Niinpä myös taiteen, kuvittelun ja ennakoinnin menetelmiä sisältävät paperit ovat työryhmän agendan kannalta hyvin kiinnostavia.

Puheenjohtajat

Janne Viitamies
FT, projektipäällikkö
janne.viitamies@jyvaskyla.fi

Mikko Lindqvist
arkkitehti SAFA
Helsingin kaupungin museo
mikko.lindqvist@hel.fi

Esitykset

Esitykset osa 1/2 >

Eräiden pohjoismaisten kaupunkikeskustojen kehitysseuranta 1994/2024

Mikko Heikkilä
arkkitehti

Vuonna 1994 julkaisimme selvityksemme pohjoismaisista kävelykeskustoista (Mikko Heikkilä, Tuomas Santasalo, Björn Silfverberg: “Pohjoismaisia kävelykeskustoja” YM Alueidenkäytön osasto Selvitys 5 /1994), missä kahden viikon aikana keräämämme aineiston pohjalta esittelimme kaksikymmentä keskustaa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Selvityksellä oli keskeinen vaikutus aikansa kaupunkikeskusteluun.

Työssä osoitimme, kuinka kävelykeskustojen laajuus v. 1994 muissa pohjoismaissa oli n. kaksinkertainen suomalaisiin verrattuna, kaupungin koosta  riippumatta. Olimme jäljessä muussakin kehityksessä: eri liikennemuotojen yhtyeensovittamisessa, kulttuurilaitosten ja kauppapaikkojen tarjonnassa, katuelämän monipuolisuudessa ja vilkkaudessa jne. “Life between buildings” oli meillä kehittymättömämpää. 

Viimeisen kolmenkymmenen vuoden kuluessa kaupunkikeskustojen kehittyminen on Suomessa ollut nopeaa ja kävelykulttuurista ja liikenteen rauhoittamisesta on tullut yleinen käytäntö. Samalla keskustoja on tiivistetty ja katuelämä on lisääntynyt ja monipuolistunut. 

Kuinka pohjoismaissa kehitys on jatkunut? Onko katutiloja otettu laajemmin kaupunkielämän käyttöön? Kuinka on panostettu kaupunkiympäristön laatuun? Onko hollantilainen shared space– liikenneperiaate on saanut kaupunkisovellutuksia?

Kaupungit kehittyvät ja muuttuvat koko ajan. Muutokset heijastavat kaupunkikulttuurin moninaista muutosta. Mitä tapahtuu kulttuuritarjonnassa, kaupan ja kauppapaikkojen alalla, liikennejärjestelmissä, muissa keskustatoiminnoissa ja näitä seuraten koko fyysisessä ympäristössä? Mitä elementtejä uudet arvot ja innovaatiot ovat tuoneet kaupunkikeskustoihin. Mitä ilmastonmuutoksen torjunta?

Nyt – noin kolmekymmentä vuotta edellisestä vertailusta – olisi tärkeää päivittää vertailua pohjoismaisten ja suomalaisten kaupunkikeskustojen välillä:

  • Kuinka paljon keskustoja on tiivistetty
  • Ovatko kaupungit jatkaneet samalla kehityslinjalla ja laajentaneet kävelyalueitaan
  • Tuoneet uusia toimintoja ja palveluja sekä palauttaneet työpaikkoja keskustaan
  • Kehittäneet uusia kaupankäynnin muotoja, menestyykö kivijalkakauppa yhä
  • Brändänneet keskustoja ja niiden osia yksilöllisillä konsepteilla
  • Tehneet liikenneinnovaatioita ja uudelleenarviointia eri liikuntamuotojen suhteen, onko esim. sovellettu shared space periaatetta, joka ei erittele vaan integroi eri liikennemuotoja
  • Mikroliikkumisen muuttuva rooli

Kysymyksiä on monia, ja uusia näkökohtia ja näkökulmia aiheeseen syntyy lisää vasta paikan päällä tarkasteltuina.

Onko siis uuden vertailevan keskustaselvityksen aika?

Kolme tärkeintä mittaria kestävälle kaupunkirakenteelle

Pokko Lemminkäinen
arkkitehti SAFA, tj.,
valtakunnallinen Elävät Kaupunkikeskustat ry (per. 1997)

Vain kestävillä kaupungeilla voi olla tulevaisuutta. Myös käsitteelle kestävyys on monta merkitysta. Pääolettamus on, että keskustahakuinen kaupunkirakenne on kestävin ajallisesti, kulttuurisesti, ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti, jopa demokratian kannalta.  

Keskeiset kaupunkikehittämisen haasteet tulevaisuudessa: 

  • Miten syntyy kestävästi eläviä kaupunkikeskustoja?
  • Onko kehittäminen vain numeroita? 
  • Mitä on keskustahakuisuus? 

Kolme keskeisintä mittaria/tunnusnumeroa, joilla syntyy tasapainoinen, jäntevä kaupunkirakenne:

  1. Kuinka paljon ihmisiä tarvitaan elinvoimaiseen keskustaan
  2. Asumisen merkitys keskustoille? 
  3. Miten urbaania kuluttamista voi mitata?

Lisäksi kolme kansainvälistä avainesimerkkiä näennäisestä järjettömyydestä (irrationaalista rationaalisuutta).    

Kävelyalueiden kattaminen keskustoissa

Aulis Tynkkynen
arkkitehti, tohtori

Kävelijän pitäisi olla keskustan ”kuninkaallinen”. Tämä on mahdollista vain, jos kävelyn olosuhteet ovat esteettömät, turvalliset ja muutenkin hyvät. 

Kattaminen mahdollistaa kustannustehokkaasti kävelyolojen parantamisen suojaamalla sateelta ja helpottamalla alueiden kunnossapitoa kuten liukkaudentorjuntaa, jonka merkitys kasvaa ilmastonmuutoksen myötä. Katetuille alueille voi kehittyä myös pienimuotoista kaupallista toimintaa, jota keskustoihin kovasti toivotaan.

Kattaminen mahdollistaa usein myös keskustojen usein rikkonaisen kaupunkikuvan eheyttämisen ja muun parantamisen. Arkadeja, lippoja ja katoksia voidaan toteuttaa sekä teknisesti että esteettisesti hyvin monella tavalla. Niiden ohjelmallinen toteuttaminen esimerkiksi jalkakäytävien päälle luo ison arkkitehtonisen kehittämismahdollisuuden. Jalkakäytävien päältä voi löytyä myös lisää rakennusoikeutta.

Tunnetuimmat  katetut kävelyalueet lienevät siellä, missä on suojauduttu liialta auringonpaisteelta, esimerkkeinä vaikkapa katolisen maailman luostarit  tai Espanjan siirtomaavallan aikaiset kaupunkikeskustat, yksittäisistä kaupungeista Italian Bologna. Uudempina esimerkkeinä on syytä mainita ”villin lännen” elokuvia mieleen tuovat kaupungit Australiassa ja Oatearoassa (Uudessa Seelannissa). Meillä vaivana on useimmin vesi, sohjo ja lumi. Kattaminen antaa suojaa kaikelle tälle, ja sille voi veikata suurta tulevaisuutta.

Selaa kaikkia työryhmiä