Oikeudenmukainen ja monilajinen kaupunki

Urban allotment gardens as multi species spaces

Karolina Lukasik
University of Helsinki

Throughout history, human settlements were home to numerous non-human species, perhaps most notably other animals—wild and domesticated alike. Even though the modern cities were built to be solely human dwellings, we are still sharing our spaces with the non-human neighbors; moreover, the ongoing climate change, natural habitat destruction, and the availability of food in cities drive more non-human animals towards human habitats. We are irrevocably interconnected with them—and in the face of the biodiversity crisis, we need to learn how to co-habit with others in urban spaces. 

One example of such spaces are the urban allotment gardens, which have a long tradition in Europe. The oldest Finnish allotment garden was established in 1918, though urban gardening in Finland was a popular pastime since the eighteenth century. Contemporary allotment gardens and their gardeners are the descendants of long history of interacting with non-human nature, political tensions, creating and transferring knowledge, and building community.

I propose viewing urban allotment gardens as models of multi-species spaces—where humans and non-humans interact, negotiate their needs, and coexist—that offer solutions to be applied in other urban areas as well. From a methodological standpoint, I suggest a combination of ecological observations and posthumanist lens, which views non-human animals as active participants and subjects rather than objects. By understanding the more-than-human interactions taking place in urban allotment gardens, we could move towards a multi-species urban future.

Muunlajisten tieto ja syötävät kaupungit

Panu Savolainen
apulaisprofessori (arkkitehtuurin historia ja restaurointi)
Aalto-yliopisto

Ihmislajin rakentamia kaupunkeja käyttää ja asuttaa merkittävä määrä muunlajisia eläimiä ja organismeja yksisoluisista eliöistä kasvikuntaan, hyönteisiin ja nisäkkäisiin. Toisaalta kaupunkien rakennusaineet ovat pitkälti peräisin fossiilisista sedimenteistä. Esimerkiksi suomalaisen betonin sementistä suuri osa tulee Paraisten 1,8 miljardia vuotta vanhasta kalkkikivestä, joka on aikanaan muotoutunut merenpohjaan vajonneista yksisoluisista eliöistä. 

Esitelmäni tarkastelee kaupunkeihin ja kaupunkien käyttämiseen liittyvän tiedon käsitettä planetaarisen aikamittakaavan kautta. Ihmislajin käsityskykyyn ja kommunikaatioon kiteytynyt tieto on kielellisesti välittynyttä. Nykyisten kaupunkien infrastruktuuri on pitkälti rakentunut aineista, jotka olivat ennen ihmistä ja suuri osa siitä on jossain muodossa olemassa vähintään jätteenä siinäkin vaiheessa, kun lajimme katoaa planeetalta. Kysyn, millä tavalla voimme käsittää tiedon, joka ei ole ajallisesti eikä kielellisesti oman lajimme käsitys- tai vuorovaikutusmahdollisuuksien ulottuvuudessa. 

Lähestyn käsitettä ja tiedon kaupunkia arkkitehtuurin syötävyyden näkökulmasta. Muunlajisten eläinten arkkitehtuurista valtaosa on syötävää: se katoaa mikro-organismien lahottamisprosessien kautta takaisin luonnon kiertokulkuun, ja mineraalit kuten savi palautuvat liuetessaan sellaisenaan luontoon. Myös ihmisten rakentamien kaupunkien kohdalla pitkään oli näin. Vasta modernin aikakauden myötä ihminen on tuottanut infrastruktuuria ja rakennuksia, jotka ovat niin myrkyllisiä ja elonkierrosta irtaantuneita, ettäne vaativat luonnon kiertokulkuun palatakseen jopa miljoonien vuosien kemiallisen hajoamisen. 

Kaupunkien syötävyys luo näkökulman tarkastella kestävyyden ja kestävän kaupunkisuunnittelun tiedollisia ulottuvuuksia ei-kielellisestä lähtökohdasta. Kysyn, voitaisiinko kaupunkeihin kiteytynyt tieto ymmärtää molekyläärisenä ja elonkirjollisena tietona. Samalla haastan kuulijat pohtimaan sitä paradoksia, että meidän on välttämätöntä välittää tähän liittyvä tiedonmuodostus kielelliseen kommunikaatioon liimautuneena prosessina – huolimatta siitä että kaupunkimme koostuvat materiaalisesti ajateltuna kuolleista elämänmuodoista. Me itsekin saatamme päätyä jonkin sivilisaation kaupunkien rakennusaineiksi kuolleiden luurankojemme sisältämien yhdisteiden muodossa aikanaan.

Monilajinen hoiva tietämisenä: Lintujenruokinnan käytännöt pihoillamme

Virpi Valtonen
Helsingin yliopisto

Toiset eläimet ovat tuttu näky kaupunkiympäristöissä. Kaupungeissa ja niiden tiiviillä asuinalueilla ei ole harvinaista törmätä jäniksiin, siileihin tai oraviin puhumattakaan pihoilla tai puistoissa viihtyvistä linnuista. Näiden kaupunkiympäristöön kuuluvien toisten eläinten ruokkiminen ilmentää osaltaan kaupunkilaisten suhdetta toisiin lajeihin. 

Tässä esityksessä pohdin ihmiskaupunkilaisten suhdetta eläinkaupunkilaisiin ja suhdetta tarkastellaan lintujenruokinnan kontekstissa, hoivan ja erilaisten tietämisen tapojen kautta. Aineistona on Helsingin kaupunkirottahankkeessa kerätty lintujenruokinta-aineisto. 

Kysyn, millaisena hoivan eri ulottuvuudet näyttäytyvät lintujenruokinta-aineistossa ja millaisena erilaiset tietämisen tavat näkyvät hoivan käytännöissä. 

Analysoin tulevassa artikkelissani lintujenruokinta-aineistossa kerrottuja ruokintatarinoita kolmen eri hoivan ulottuvuuden kautta seuraten feministitutkijan Puig de la Bellacasan (2017) hoivan ja hoitamisen lähestymistapaa. Maria Puig de la Bellacasa on tutkinut hoivaa suhteissa materiaalisiin ja enemmän-kuin-inhimillisiin maailmoihin (more than human worlds). Hän sanoo hoivan politiikan pitävän sisällään affektiivisia, eettisiä ja käytännön työnteon toimijuuksia sekä materiaalisia seurauksia. Puig de la Bellacasa jakaa hoivan kolmeen eri ulottuvuuteen, joiden hän sanoo olevan aina läsnä hoivan ja hoitamisen käytännöissä: näitä ovat ruumiillisuuden, työnteon ja materiaalisuuden ulottuvuus, affektien ulottuvuus sekä eettispoliittinen ulottuvuus.

Tarkastelen näitä hoivan ulottuvuuksia väitöskirjassani (Kanssakuljeskelua – monilajisen kasvatuksen teoreettisia ja pedagogisia lähtökohtia) esille nostamieni tietämisen tapojen kautta, joita ovat ruumiillinen tietäminen, ei-tietäminen ja entä jos-tietäminen.

Hoivan eri ulottuvuudet voivat olla painoarvoltaan erilaisia tilanteista riippuen ja ne ovat lähtökohtaisesti jännitteisiä ja ristiriitaisia. Ymmärtääksemme monimutkaisia hoidon käytäntöjä, meidän tulee pysytellä ratkaisemattomien jännitteiden äärellä (Puig de la Bellacasa, 2017). Lintujenruokinta-aineiston tarinoiden esiin nostamat hoivan ja tietämisen muodot synnyttävät ristiriitaisten ja erimielisten äänten polyfoniaa, jonka äärellä pysytellen voidaan laajentaa ymmärrystä monilajisen kaupungin asukkaista ja niiden suhteista. 

1+1=3

Anni Hapuoja & Piritta Hannonen
Et May Oy

Kestävä kaupunki -hankkeesta syntynyt uunituore ”Sosiaalisesti kestävä ja älykäs asukasosallisuuden malli” on luotu kehikoksi edistämään kuntalaisten ja kaupunkilaisten osallisuuden suunnittelua, toteutusta ja seurantaa liittyen oman elinympäristönsä kehittämiseen.

Mallin ytimessä on osallistieto. Osallisuutta ja osallistietoa on tutkittu monialaisen asiantuntijatiimin kanssa Nurmeksen, Espoon ja Siuntion osallisuuskokeilujen kautta. Osallisuusmallia koskevasta työstä voi lukea lisää osoitteessa osallistuminen.fi. 

Kutsumme Kaupunkitutkimuksen päivien osallistujia pohtimaan monilajista osallisuutta dialogisesti!

Kenelle? Työryhmille & osallistujille, vastavuoroiseen tiedonvaihtoon.
Mitä? Dialoginen yhteiskehittämisen sessio koskien monilajisen osallistiedon keräämistä ja hyödyntämistä.
Miten? Fasilitoitu 20 minuutin dialogi pe 4.5.2023, kaikki tervetuloa! 
Miksi? Asukasosallisuuden ”1+1=3” -malli voi auttaa laajentamaan yhteistä ymmärrystä koskien monilajista osallisuutta, tuottaen kaupunkisuunniteluun uusia näkökulmia monilajisella osallistiedolla vaikuttamiseen.