Kulttuurinen ja sosiaalinen tieto inhimillisen kaupungin rakentajana (2/2)

Asukastieto-työkalu suunnittelijoiden avuksi

Antti Wallin
Tampereen yliopisto

Kestävän kaupungin keskiössä on asukkaiden mahdollisuus elää ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää ja taloudellisesti turvattua arkea. Asukkaiden osallistumisen mahdollistaminen ja osallisuuden kokemuksen aikaansaaminen ovat hyvin hankalia asioita hallita. Kaupunkien suunnittelijat ja päätöksentekijät yrittävät työssään ymmärtää asukkaita, hyödyntää asukastietoa, joka on sotkuista, sekavaa, vaikeaa kerätä ja kaiken lisäksi alati muuttuvaa. Olemme tutkimustyömme pohjalta kehittäneen asukastieto-työkalua, joka auttaa suunnittelijoita hahmottamaan keskeisiä asukkaiden arkea ja yhteiskunnallista toimintaa määrittäviä tekijöitä ja kestävyyttä edistäviä toimenpiteitä. Esityksessäni esittelen Asukastieto-työkalua, ja toivon kriittistä keskustelua sen kattavuudesta ja miten työkalua voisi edelleen kehittää esimerkiksi työpajakonseptiksi.

Kohti inhimillisempää kaupunkia: tilat, paikat ja kokemukset kaupungin marginaaleissa

Mia Jaatsi
Turun yliopisto

Tämä esitys tarkastelee kokemuksellista tietoa julkisista tiloista ja paikoista kaupungissa. Esitys perustuu etnografiseen tutkimukseen Helsingin Kontulan ja Turun Varissuon julkisissa tiloissa, jotka ovat keskeisessä roolissa asukkaiden arjen sosiaalisessa rakentumisessa. Tutkimus keskittyy haavoittuvassa asemassa olevien kaupunkilaisten arkisiin kokemuksiin tilassa olemisesta, toimimisesta ja kohtaamisesta. Esityksessä kuullaan esimerkiksi Varissuon metsäpubilaisten näkemyksiä oikeudestaan olla sekä Kontulan ostarilaisten ajatuksia paikan tärkeydestä. Asukkaista kumpuava sosiaalinen tieto avaa toisenlaisen näkökulman kaupunkielämän tapahtumiin ja toimintoihin sekä lisää ymmärrystä kaupunkitilassa vallitsevista erilaisista todellisuuksista. Samalla tieto voi tuoda esiin monimutkaisia eriarvoisuuden mekanismeja.

Tutkimuksessa läheltä ihmistä kerätty tieto tukee inhimillisen kaupungin rakentumista, mutta myös herättelee kysymään ratkaisuja eri ihmisryhmien tarpeiden, tilojen ja paikkojen yhteensovittamiseen kaupungissa. Kysymys tiivistyy urbaaneissa marginaaleissa, joissa esimerkiksi julkijuomisen tiloihin liittyy toisaalta sosiaalisia normeja ja suunnittelua haastavia käytänteitä, toisaalta yhteisöllisyyttä ja osallisuuden kokemuksia. Esitys paneutuu kaupunkitilalliseen problematiikkaan inhimillisestä näkökulmasta, jossa kuullaan heitä, jotka ovat usein muodollisen päätöksenteon ulkopuolella. Miten etnografiseen tutkimukseen perustuvaa kokemuksellista tietoa voitaisiin hyödyntää oikeudenmukaisen ja ihmisarvoa kunnioittavan kaupunkitilan kehittämisessä? Millaisessa roolissa julkiset tilat ja paikat näyttäytyvät inhimillisessä kaupungissa?

Hyvää vanhenemista lähiössä? Paikallisten hyvinvointipalveluiden merkityksiä ikääntyville kaupunkilaisille

Anniriikka Rantala, Outi Valkama, Rita Latikka & Outi Jolanki

Ikääntyvien kaupunkilaisten hyvinvointia ja osallisuutta on pyritty edistämään Suomen kunnissa kehittämällä alueita ikäystävällisiksi ja luomalla paikallisia hyvinvointipalveluita ikääntyvien asukkaiden tarpeisiin. Tässä tutkimuksessa tarkastelemme Tampereella toteutettua paikallista innovaatiota, Lähitori-mallia. Lähitorit ovat matalan kynnyksen kohtaamis- ja harrastuspaikkoja, joihin sisältyy palveluohjausta ja neuvontaa sekä ravintola- ja kahvilapalveluita. Lähitorien toiminta on ennaltaehkäisevää vanhustyötä, jonka tavoitteena tukea ikääntyvien ihmisten sosiaalista hyvinvointia, lisätä yhteisöllisyyttä ja asukkaiden osallisuutta omassa yhteisössään, tarjota erilaisia aktiviteetteja sekä edistää mielekästä elämää vanhuudessa.

Tutkimuksessa tarkastellaan, millaisia merkityksiä paikallisilla hyvinvointipalveluilla on ikääntyville kaupunkilaisille. Tutkimuksen aineisto on kerätty AIsola-tutkimushankkeessa (Tampereen yliopisto 2020–2022), ja se sisältää ikääntyvien kaupunkilaisten yksilöhaastatteluita ja kävelyhaastatteluita sekä kävelyhaastatteluiden aikana kerättyjä valokuvia. Osallistujat (N=19) olivat iältään 57–96-vuotiaita Lähitorien palveluita säännöllisesti käyttäviä ihmisiä, jotka asuivat Lähitorien yhteydessä palvelutaloissa tai Lähitorien läheisyydessä senioritaloissa tai itsenäisesti. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimuksen teoreettis-metodologisena kehyksenä toimii sosiomateriaalinen näkökulma, jonka mukaan materiaalinen ympäristö erilaisine elementteineen muokkaa ja muovaa ihmisten kokemuksia ja toimintaa. Tutkimuksen analyyseissä tarkastellaan ihmisten välistä sosiaalista toimintaa, mutta myös ei-inhimillisen, materiaalisen ympäristön, kuten rakennetun ja luontoympäristön sekä teknologian, merkitystä arjen hyvinvoinnille.

Tutkimuksen tulosten mukaan Lähitorit ovat tärkeitä sosiaalisen kohtaamisen ja harrastamisen paikkoja ikääntyville kaupunkilaisille. Kasvokkaisen palvelun ja neuvonnan saaminen erilaisiin ryhmätoimintoihin, kuten laulukerhoihin ja tuolijumppaan, osallistuminen silloin kun itselle sopii sekä lounaan tai kahvin nauttiminen jaetussa tilassa muiden kanssa ovat sosiaalisia, tilallisia ja kehollisia kokemuksia, joita ei nähty voitavan korvata pelkillä etäpalveluilla tai virtuaalisilla ryhmillä. Paikallisten hyvinvointipalveluiden ymmärtäminen moniulotteisena ja monimerkityksellisenä toimintana laajentaa ymmärrystä paikallisten palveluiden tärkeydestä ikääntyville kaupunkilaisille. Tutkimus osallistuu keskusteluun ikääntyvien ihmisten oikeudesta omannäköiseen elämään ja osallisuuteen omassa asuinympäristössään ja yhteisössään.

Rakenteellisen asumissosiaalisen työn mahdollisuudet kaupunkikehityksessä ilmenevän eriarvoisuuden vähentämisessä

Jenni Mäki
Tampereen yliopisto

Gentrifikaation ja siihen usein liittyvän pienituloisten asukkaiden kotipaikastaan siirtämisen (displacement) ilmiöt ovat osa kasvavien kaupunkien kehitystä (Lees & al. 2008). Myös Suomessa on ryhdytty tarkastelemaan ilmiötä, viimeisimpänä valtion rahoittamassa SEGRA-tutkimushankkeessa, jossa yhtenä tutkimuskohteena on eräässä kasvukeskuksessa hyvien liikenneyhteyksien ja palvelujen äärellä olevan alueen tyhjentäminen. Asemakaavan mukaan alue on suunniteltu täydennysrakennettavaksi aiempaa tehokkaammin. Alueella asui noin 200 ihmistä, joista suuri osa oli haavoittuvassa yhteiskunnallisessa asemassa. Vuokrasopimusten irtisanomisen jälkeen tehtiin monien sosiaali- ja terveysalan toimijoiden osalta paljon työtä sen eteen, että asukkaiden palvelutarpeet saadaan kartoitettua ja jokaiselle järjestettyä uudet kodit. Tätä kutsutaan asumissosiaaliseksi työksi (Granfelt 2013). Poikkeuksellisen suuresta ja monipuolisesta asukkaiden parissa tehdyn lähityön määrästä huolimatta osa asukkaista jäi asunnottomaksi. Tämä siitäkin huolimatta, että kasvukeskus on sitoutunut strategiassaan asunnottomuuden vähentämiseen.

SEGRA-hankkeessa kerätyn laajan haastatteluaineiston pohjalta voidaan paikantaa asukkaiden asumisen vaarantumisen prosessissa kohtia, joissa alueen muutosprosessia edistävien toimijoiden olisi ollut hyvä paitsi kerätä myös tuottaa rakenteellista tietoa asukkaiden tilanteesta. Sosiaalihuoltolaissa viranomainen velvoitetaan rakenteellisen tiedon tuotantoon. Esitys pohjautuu tekeillä olevaan väitöskirja-artikkeliin, jossa tarkastellaan rakenteellisen asumissosiaalisen työn mahdollisuuksia kaupunkikehityksen tuottaman eriarvoisuuden torjumisessa. Kaupungit ovat sitoutuneet toimimaan kestävän kehityksen kontekstissa, mutta sosiaalisen kestävyyden osalta muutosprosesseissa voidaan paikantaa kehittämisen varaa. Hypoteesini on, että rakenteellinen asumissosiaalisen tiedontuotanto erityisesti haavoittuvassa asemassa olevien asukkaiden osalta on välttämätöntä, mikäli kaupunkikehityksen, usein ekologisista ja taloudellista tavoitteista juontuvien, muutosprosessien halutaan olevan myös sosiaalisesti kestäviä.

Uutta tutkimuksessani on rakenteellisen asumissosiaalisen työn tarkastelun kiinnittäminen kaupunkikehityksen kysymyksiin ja eriarvoisuuden torjumiseen. 

Lees, L., Slater, T., & Wyly, E. (2008) Gentrification. Routledge.

Granfelt, R. (2013) Asumissosiaalinen työ: kotiin ja rikollisuudesta irti. Y-Säätiön julkaisuja 2015.

Sosiaalisesti kestävän kaupungin ristiriitaiset käsitykset – havaintoja entisen tehdasalueen uudistamisesta

Jonas Sjöblom
Tampereen yliopisto

Esitykseni perustuu Sosiologia-lehdessä julkaistavaan artikkeliin, jossa tarkastelemme ruohonjuuritason toimijoiden sosiaalisia käytäntöjä entisen tehdasalueen elävöittämisessä Tampereen Hiedanrannassa. Tutkimme käytäntöteorian avulla paikallisten toimijoiden sosiaalisia käytäntöjä, joiden avulla he pyrkivät edistämään alueen sosiaalista kestävyyttä. Tutkimusaineistonamme ovat toimijoiden haastattelut, politiikkadokumentit ja osallistuva havainnointi alueella. Analyysimme esittelee kolme sosiaalisen kestävyyden käytäntöjen kategoriaa: yhteisöllisyyden käytännöt, yhteiskunnallisen inkluusion käytännöt ja osallistuvan kaupunkikehittämisen käytännöt. Analyysimme osoittaa, että ruohonjuuritason toimijat tavoittelevat sosiaalista kestävyyttä laajemmassa merkityksessä, kuin mitä virallinen kaupunkikehitys heiltä odottaa. Esitykseni avulla haluan herättää keskustelua siitä, miten kaupunkikehityksen eri toimijat (kaupunkisuunnittelijat, luottamushenkilöt ja asukkaat) ymmärtävät sosiaalisen kestävyyden käsitteen ja mistä erilaiset käsitykset kumpuavat.