Kaupunki tieto- ja materiaalivarantona – kuinka välittää ja hyödyntää kaupunkeihin sitoutunutta tietoa ja materiaalisia resursseja?

Arkkitehtitoimistojen tiedon kätköillä

Laura Berger
TkT (arkkitehtuuri)
Arkkitehtuurin laitos, Aalto-yliopisto

Rosana Rubio-Hernández
FT (arkkitehtuuri)
Arkkitehtuurin yksikkö, Tampereen yliopisto

Tämä paperi keskittyy arkkitehtitoimistoille kertyneeseen tietoon, joka jää monilta osin piiloon ja hyödyntämättä. Tutkimuksemme kuuluu Aalto-yliopistossa ja Tampereen yliopistossa parhaillaan toteutettavaan hankkeeseen nimeltä Visualising Our Future Realm (VOF). Yhtenä keskeisenä tavoitteena on tunnistaa hyödyntämättä jäävää tiedollista potentiaalia ja löytää keinoja tuoda sitä esiin mahdollisimman lähestyttävässä digitaalisessa muodossa. Hankkeessa analysoidaan saatavilla olevaa ja puuttuvaa tai pimentoon jäävää tietoa viiden arkkitehtitoimiston projektien ja niiden asiakkaiden kautta. Arkkitehtitoimistot on valittu lähtökohdaksi siitä syystä, että ne ovat käyttäjien tai asiakkaiden ja materiaalisten kohteiden väliin sijoittuvia toimijoita, jotka tietoisesti tuottavat ja tallettavat projekteja koskevaa tietoa. Esitämme, että ajatus kaupungista tieto- ja materiaalivarantona tiivistää osuvasti rakennettua ympäristöä koskevan dilemman: rakennettu ympäristö on aina materiaalista, ja mielestämme se tulisikin ymmärtää lähtökohtaisesti materiaalisena varantona. Samalla rakennetun ympäristön menneisyyttä, nykytilaa ja tulevaisuutta määrittää immateriaalinen tieto. Mitä ja millä tavoin rakennetaan, korjataan tai puretaan kietoutuu materian ja tiedon väliseen suhteeseen.

Keskeinen hypoteesimme on, että niin uudisrakennushankkeista kuin myös korjaus- ja restaurointikohteista kertyy tietoa, jota ei useasti jaeta missään muodossa edelleen, mutta josta olisi hyötyä kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Edellinen koskee yhtä lailla sekä uudishankkeita että korjaus- ja restaurointikohteita materiaalisina varaintoina. Tiedollinen katve muodostuu yhtä lailla siitä, mitä jää pimentoon, kuin siitä, mitä tietystä projektista näytetään ja kerrotaan. Tietyiltä osin kaikkea ei haluta tai edes voida julkaista esimerkiksi osana julkisesti saataville tulevaa rakennushistoriaselvitystä. Toisaalta vaikkapa korjausraportit on suunnattu erityisesti valikoitujen ammattilaisten käyttöön. Lisäksi projektin toteutuksen aikana, osana konkreettista tekemistä, suunnittelijoille kumuloituu tietoa jota on vaikeaa erikseen kommunikoida edelleen. Kääntöpuolena on se, millä tavoin projektin kannalta keskeistä tietoa esitellään: toisin sanottuna, kuinka esiteltävä tieto ja sen muoto valikoidaan, ja osaako asiakas esimerkiksi esittää “oikeita” kysymyksiä saadakseen tarpeeksi kattavaa tietoa. Kokonaisuudessaan piiloon ja hyödyntämättä jääneen tiedon tunnistaminen näyttäytyy aihepiirinä, joka on erityisen kiinnostavaa sekä tutkimuksellisesti, että kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. 

Kaupunkien sosiaalitoimen asiakasrekisteritietojen hyödynnettävyys tutkimusaineistoina

Veera Niemi
sosiaalityön väitöskirjatutkija
Sosiaalitieteiden laitos, Turun yliopisto

Tarkastelen esityksessäni kaupungin sosiaali- ja terveystoimen asiakasrekisterien tietojen hyödynnettävyyttä asunnottomien asumis-, palvelu- ja etuuspolkujen tutkimuksessa. Erityisesti sosiaalitoimen rekisterit ovat pitkään olleet Suomessa alihyödynnetty tiedonlähde määrällisissä tutkimuksissa. Kansallisia rekisteriaineistoja, kuten tilastokeskuksen tai Kelan rekisteriaineistoja, sekä kyselyjä on hyödynnetty enemmän, mutta ne tavoittavat paikallisia aineistolähteitä heikommin monia sosiaalisesti haavoittuvassa asemassa olevia kohderyhmiä, kuten asunnottomia.
EU:n tietosuoja-asetuksen sekä siihen liittyvän Sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomaisen Findatan perustamisen myötä kansallisten rekisteriaineistojen yhdistäminen kaupunkien paikalliseen sosiaalialan tietoon on helpottunut. Uudet prosessit hakevat kuitenkin muotoaan ja kehittyvät ensimmäisiä pilotteja nyt läpi ajettaessa.

Kerron esityksessäni kuluneen vajaan vuoden prosessistani mainitun kaltaisen pilotoivan tutkimusasetelman luomisessa yhteistyössä Turun Kaupungin sosiaali- ja terveystoimen sekä Findatan kanssa. Tutkimuskysymykseni on, millaisia ovat asunnottomien asumis-, palvelu- ja etuuspolut pitkällä aikavälillä ennen asunnottomuuden poikkileikkaustilannetta. Kuvaan esityksessä prosessissa opittuja ja havaittuja, tuleville vastaaville tutkimusasetelmille tärkeitä huomioita. Keskustelen myös tuotettavien aineistojen vahvuuksista ja heikkouksista sekä mahdollisuuksista laajentaa tutkimusasetelmia jatkossa maantieteellisesti tai sisällöllisesti laajemmalle Suomessa tai kansainvälisesti.

Massatuotettu rakennusperintö – Keinoja modernin asuinrakennuskannan säilyttämiseen Suomessa

Matti Jänkälä
Arkkitehti SAFA

Suurin osa Suomen rakennuskannasta on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Suuri osa rakentamisesta sijoittui 1960- ja -70-lukujen nopean kaupungistumisen aikaan. Näinä vuosikymmeninä rakettiin merkittäviä uusia kaupunginosia, luotiin betonielementtiteollisuus sekä muutettiin suomalainen rakentamisen tapa.

Nyt vuosikymmenten rakennuskanta lähestyy peruskorjausikää. Osa rakennusosista on saapumassa elinkaarensa päähän ja 1960- ja 70-lukujen arkkitehtuuri on suurten korjausten tarpeessa. Tässä ratkaisevassa vaiheessa rakennusten elinkaarta niihin kohdistuu vaatimuksia talouden dynamiikoista, tiivistyviin kaupunkeihin, uusiin käyttäjiin sekä asumisen tapoihin. Monien rakennusten tulevaisuus on vaakalaudalla omistajien tehdessä päätöksiä korjaamisen ja purkamisen välillä. Päällekkäisten ympäristökriisien aikakaudella modernin rakennuskannan korvaamisella olisi tuhoisia vaikutuksia mainitsemattakaan sosiaalista ja kulttuurista vahingollisuutta. Modernin rakennuskannan on oltava avainasemassa elinkelpoisen tulevaisuuden rakentamisessa. Tämän rakennuskannan kanssa työskentely vaatii hoivan ja ylläpidon arkkitehtuuria uuden rakentamisen sijaan. 

Tämä diplomityö tutkii mahdollisuuksia modernin asuinrakennuskannan elinkaaren jatkamiseksi. Työ keskittyy 1970-luvun asuinkerrostaloihin sillä ne muodostavat merkittävän osan Suomen rakennuskannasta. Teollinen ja standardisoitu rakennustapa tarjoaa mahdollisuuksia toisinnettaville ja skaalattaville ratkaisuille eri kohteissa. 

Työn ensimmäinen osa esittelee modernismin historiallisen kontekstin sekä nykykontekstin, joka modernia rakennuskantaa nyt kohtaa. Työn toinen osa tutkii lähestymistapoja modernin asuinrakennuskannan säilyttämiseen kotimaisten ja kansainvälisten esimerkkikohteiden kautta. Kolmas osa soveltaa ensimmäisen kahden osion oppeja esimerkkikohteeseen Helsingissä. Suunnittelutyön kautta diplomityö esittelee prosessin modernin asuinrakennuskannan korjaamiseen sekä säilyttämiseen tuleville sukupolville.