Fyysinen kaupunkiympäristö muuttuu rakentamisen ja purkamisen seurauksena. Työryhmämme tarkastelee nimenomaan purkamisen kautta tapahtuvaa muutosta ja sen merkitystä kaupunkikuvalle, ihmisten ympäristökokemukselle sekä sosiaalisille ja kulttuurisille rakennelmille.
Pohdimme sitä, miten ja millaisen tiedon pohjalta purkamista on eri aikoina perusteltu. Mitä kulloinkin on ollut hyväksyttyä purkaa ja mistä erilaiset suhtautumistavat ovat voineet johtua? Millaisia painotuksia purkukeskustelussa voi nähdä eri medioissa eri aikoina? Miten purku-uhkien syntyyn ovat vaikuttaneet esimerkiksi rakennusten ominaisuudet, niiden sijainnit tai yhteiskunnalliset ihanteet? Millaisia vastareaktioita purku-uhat tai purkupäätökset ovat synnyttäneet?
Tapaustutkimusten lisäksi voit tarjota työryhmäämme myös teemallisempaa tai filosofisempaa näkökulmaa. Työryhmässä voidaan pohtia muun muassa purkamiskeskusteluissa eri aikoina käytettyjä käsitteitä saneerauksesta purkavaan täydennysrakentamiseen. Toivomme työryhmäämme esityksiä, keskustelijoita ja kuuntelijoita eri tieteenaloilta.
Työryhmän tarkoituksena on ymmärtää purkamisen syitä ja niiden ympärillä käytävää keskustelua. Olemme kiinnostuneita niin historiallisista kuin tuoreistakin purkutapauksista ja -keskusteluista. Työryhmä muodostuu Tampereen yliopistolla tutkivista ja opettavista arkkitehdeista, joita kiinnostavat laajalla kirjolla rakennettuun ympäristöön liitetyt merkitykset.
Puheenjohtajat
Iida Kalakoski
TkT, arkkitehti, yliopisto-opettaja
Tampereen yliopisto
iida.kalakoski@tuni.fi
Riina Sirén
Arkkitehti
Tampereen yliopisto
riina.m.siren@gmail.com
Verna Hahtola
Arkkitehti
Tampereen yliopisto
verna.hahtola@gmail.com
Esitykset
Aika: Perjantai 24.5.2024 klo 9.00-10.30
Sijainti: Tieteiden talo, sali 504
1. Purkamisen argumentit; itä-Saksa ja ’Mirroring effects’
Esittäjä: Kaarin Taipale
2. Purkavan uudisrakentamisen sosiaaliset vaikutukset, tapaus Meri-Rastila
Esittäjä: Moona Tikka
3. Kiertotalousklusteri ja klusteripolitiikka – purkamiskohteiden sidosryhmät. Tapaus Vattuniemi & Kaikukatu
Esittäjät: Jonas Sjöblom & Pekka Valkama
4. Purkava saneeraus, tapaus Kallion puutalot
Esittäjä: Mika Mäkelä