Kaupunkien historialliset kerrokset ovat monesta syystä paljon enemmän kuin ’vain’ historiaa: Aikaisemmat kerrokset ovat kaikkialla läsnä olevaa fyysistä ympäristöämme, jota muokkaamme jatkuvasti ja josta samalla muodostuu tulevaisuuden kaupunkirakennetta. Näin ollen menneisyyden ja nykyisyyden valinnat vaikuttavat konkreettisesti siihen, miltä tulevaisuuden historia näyttää.
Työryhmä nostaa esiin kysymyksiä siitä, millaiset seikat vaikuttavat kaupunkirakennetta koskeviin valintoihimme. Niihin voivat vaikuttaa muun muassa lainsäädännön muutokset, poliittiset näkökulmat, tai muuttuvat esteettiset käsitykset ja saatavilla oleva tieto.
Viimeaikaisissa uutisissa on nostettu esiin ajatus siitä, että olemassa olevaa rakennuskantaa ei ole varaa purkaa, ainakaan miettimättä vaihtoehtoja. Uudisrakentamisen, korjaamisen ja purkamisen tulisi olla sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää. Havainto siitä, että rakennusten purkaminen on ympäristön kannalta kestämätöntä ja rakennusmateriaalien tai rakennusosien kierrätys on toistaiseksi erittäin vähäistä, on saavuttanut laajaa huomiota eri medioissa vasta äskettäin. Yhä nuorempia rakennuksia puretaan kaikkialla Suomessa. Perusteluina esitetään muun muassa sitä, että korjaaminen olisi liian kallista, rakennus on tullut teknisen käyttöikänsä päähän, se ei täytä nykypäivän vaatimuksia, sille ei ole käyttöä, tai haltijalla ei ole varaa ylläpitoon. On mahdollista, että teemme nykyhetkessä valintoja, joita kadumme myöhemmin. Kenties jo hyvin pian tiedämme, kuinka rakentamisen, purkamisen ja kierrätyksen välistä suhdetta olisi mahdollista toteuttaa kestävämmin.
Työryhmän tavoitteena on tuoda yhteen esimerkkejä sekä historiasta että nykyhetkestä ja lähimenneisyydestä, yhdistävänä ajatuksena, että ne kertovat siitä, millaista tulevaisuuden historiaa olemme luomassa. Kutsumme työryhmään sekä empiirisiä että teoreettisia puheenvuoroja eri alojen edustajilta.
Purkamiseen ja kestävämpään kaupunkirakentamiseen liittyvien kysymysten lisäksi puheenvuorot voivat tarkastella esimerkiksi kysymyksiä siitä, kuinka esteettisten näkemysten muuttuminen on vaikuttanut siihen, miten kaupunkirakennetta arvotetaan ’kauniina’ tai ’rumana’? Kuinka lainsäädännön muutokset ovat vaikuttaneet rakentamista koskevaan empiiriseen tapaukseen? Mitä vaikutuksia niin sanotuilla normien purkamisella ja sujuvoittamisella saattaa olla? Ovatko menneisyyden valinnat kenties aiheuttaneet jonkin historiallisen kerrostuman katoamisen, tai onko sellainen vaarassa kadota? Onko jostakin historiallisesta muutoksesta syntynyt esimerkki, josta voisi olla hyötyä tulevaisuuden kaupunkia koskevissa valinnoissa?
Puheenjohtajat
Laura Berger
Aalto-yliopisto
laura.berger@aalto.fi
Panu Savolainen
Aalto-yliopisto
panu.savolainen@aalto.fi
Esitykset
Aika: Perjantai 24.5.2024 klo 9.00-10.30
Sijainti: Tieteiden talo, sali 505
1. “Riskialtis, toiminnallisesti tehoton, ei täytä nykyvaatimuksia”. Retoriikkaa kasvatustilojen muutosten taustalla.
Esiintyjä: Hella Hernberg
Abstrakti
Suomessa on käynnissä rakennusten purkuaalto, jonka kohteena on myös päiväkoteja, kouluja ja muita kunnallisia palvelurakennuksia. Näiden rakennusten tullessa peruskorjausikään korjaamista ei välttämättä pidetä houkuttelevana vaihtoehtona. Usein ratkaisuna on sen sijaan palveluiden keskittäminen ja kiinteistöomaisuuden yksityistäminen. Olemassa olevien rakennusten korjaamatta jättämistä perustellaan rakennusten “huonolla kunnolla”, korjauskuluilla ja kasvatustiloihin liittyvillä pedagogisilla trendeillä. Rakennuksen iästä riippumatta “tekninen käyttöikä” on tehokas argumentti purkamisen puolesta. Samalla kuitenkin tiedämme, että olemassa olevien rakennusten ylläpito ja korjaaminen olisi kunnille merkittävä tapa hillitä ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Yhtä lailla tutut lähipäiväkodit ja -koulut ovat tärkeä osa monen kaupunkilaisen elinympäristöä, sujuvaa ja turvallista arkea ja perheiden sosiaalisten verkostojen muodostumista kodin lähelle. Monet koulut ja päiväkodit ovat myös arvokasta kulttuuriympäristöä.
Esitelmän tavoitteena on herättää keskustelua vallitsevista ajattelutavoista, käytännöistä ja arvoista rakennettua ympäristöä koskevan päätöksenteon ja kunnallisen hankevalmistelun taustalla. Havainnollistan esitelmässä sitä, millaisin retorisin keinoin päiväkotien ja koulujen korjaamatta jättämistä perustellaan Helsingin kaupungin hankevalmistelussa ja päätöksenteossa. Esitelmä perustuu aihetta koskevien lehtikirjoitusten ja päätösasiakirjojen alustavaan analyysiin sekä toimintatutkimukseen, jonka avulla syvennyn helsinkiläisen 50-luvulla rakennetun päiväkotirakennuksen tapaukseen, jossa olen itse osallisena myös vanhempana ja paikallisaktivistina. Aineiston pohjalta muodostuu alustava käsitys retoriikasta, jolla päättäjien ja osallisten näkemyksiin pyritään vaikuttamaan. Tutkimus herättää kysymyksiä myös tiedon politiikan näkökulmasta. Tässä tapauksessa hankevalmistelua ohjaava tieto näyttää perustuvan hyvin rajattuun, lyhyen tähtäimen teknis-taloudellisen näkökulmaan, jonka ulkopuolelle jäävät monet arvokysymykset liittyen lasten ja työntekijöiden hyvinvointiin sekä kulttuuriperintö- ja ympäristövaikutuksiin. Tavallisen kaupunkilaisen on vaikeata saada prosesseista läpinäkyvää tietoa tai vaikuttaa oikea-aikaisesti. Tutkimus on osa keväällä 2024 alkanutta, Koneen Säätiön rahoittamaa tutkimushanketta “Capabilities of Care – Mediating the regenerative use of vacant spaces”.
2. Turun linnakaupungin aistittu tulevaisuus
Esiintyjät: Jenni Rinne, Maija Mäki, Päivi Leinonen, Silja Laine, Tiina Suopajärvi
Abstrakti
Turun linnan alue on isossa myllerryksessä. Linnan läheisyyteen on viime vuosina rakennettu paljon uusia asumiseen tarkoitettuja rakennuksia, joiden määrä tulevaisuudessa on kasvamassa. Lisäksi Turun kaupunki on sitoutunut strategiassaan kehittämään linnan takana olevaa merenrantaa, joka tällä hetkellä toimii satama-alueena. Ranta-alueelle on suunniteltu muun muassa uusi museo, puisto ja taideohjelma. Olemme Hyvinvoinnin suunniteltu, koettu ja aistittu sosio-materiaalisuus Turun Linnakaupungissa -hankkeessa kävelyhaastatelleet alueen asukkaita, siellä työssä käyviä ja alueen suunnittelijoita, selvittääksemme arjen kokemuksia alueella elämisestä ja liikkumisestä, sekä alueen suunnitteluun ja kaavoitukseen liittyviä kysymyksiä. Olemme kiinnittäneet huomiota eletyn kaupunginosan eri aikatasoihin, eli siihen miten tämän hetken ympäristö, sen menneisyyden kerrostumat ja mahdollinen tulevaisuus koetaan aistien avulla. Tulevaisuuden kuvittelu aistien kautta tapahtuu tämän hetken ja menneiden aistimusten pohjalta, koska sellaista on mahdotonta aistia, mitä ei ole vielä tapahtunut (Bajič ja Svetel 2023).
Tässä esitelmässä keskitymme avaamaan sitä, miten alueen ympäristöön ja rakennusperintöön liittyvät muutokset koetaan haastatteluissa ja toisaalta, millaista mahdollista alueen materiaalista tulevaisuutta näiden muutosten ajatellaan tuottavan. Lisäksi keskitymme kaupunkisuunnittelijoiden tapaan sanoittaa kehittymässä olevan kaupunginosan tulevaisuutta. Pohdimme esitelmässä, millaista materiaalisuutta ja ympäristöä arvostetaan ja millaista ei, sekä millaista materiaalista tulevaisuutta ja ympäristöä alueelle toivotaan ja suunnitellaan. Linnakaupunki soveltuu hyvin näiden pohdintojen tapaustutkimukseksi, koska alueella on paljon eri aikaisia rakennuksia, mutta samalla alue on nyt ja tulevaisuudessa läpikäymässä suuria muutoksia. Tunnetuin vanhoista rakennuksista on tietysti Turun linna, mutta sen lisäksi alueella on muun muassa uusia sekä vanhoja vaihtelevakuntoisia puurakennuksia, sekä uusia tiili ja elementti kerrostaloja, joiden rakentamisessa on käytetty erilaisia suunnitteluideoita. Alueella on lisäksi eri aikaisia satama- ja teollisuusrakennuksia, joista osa on purettu uudisrakentamisen tieltä ja osa säilytetty, kuten esimerkiksi vanha lämpövoimala ja ratikkahallit. Linnakaupungin teolliseen perintöön liittyy myös alueen lävitse kulkeva junarata, jonka pientareet ovat alueen keskeinen, mutta epävirallinen ulkoilureitti.
3. Kaupungista taajamaan: Suomen kaupungistumisen muuttuvat rajaseudut
Esiintyjä: Heini-Emilia Saari (London School of Economics and Political Science, h.saari@lse.ac.uk)
Abstrakti
Suuri muutto jätti taakseen agraarisen maaseudun, lama taajamat, ja finanssikriisi kehyskunnat. Lineaarinen kertomus Suomen kaupungistumisen murroksista on peittänyt alleen moninaisten maaseutujen ja keskittymien historiallisen ja muuttuvan vuorovaikutuksen (mm. Hannikainen 2023, Kolbe ja Hannikainen, 2023). ‘Kaupungistumispuhe’ esittää kaupunkeihin keskittyvän kasvun luonnonlain kaltaisena kehityskulkuna, kun taas muu Suomi jää menneisyyden maisemaksi. Enemmistön Suomi, taajamat, eivät kelpaa pastoraalin maaseutuidyllin eivätkä dynaamisen urbanismin areenoiksi, ja ne onkin laajalti pyyhitty pois kansallisesta maisemakuvastosta (Vallius,
2015). Kun yhä suurempi osa maasta näyttää olevan vääränlaista ja “väärässä paikassa” (Hautajärvi, 2017), minkälaista tulevaisuuden Suomea nykypäivän urbaani arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu ylipäätään rakentaa, ja minkälaiset ympäristöt ja yhteisöt ymmärretään katoaviksi, kenties jo menetetyiksi? Esityksessä rakennan tutkimusraporttien, media artikkeleiden ja kaupunkipolitiikan dokumenttien kautta kuvaa suomalaisesta taajamasta modernin kaupungistumisen rajaseutuna, jota muuttuvat yhteiskunnalliset ihanteet, instituutiot ja tulevaisuudenkuvat ovat jatkuvasti muovanneet, ja joka toisaalta haastaa yksiulotteista jakoa maaseutuun ja kaupunkiin, menneeseen ja tulevaan. Taajama tuo yhdyskunnan mittakaavan rakennusten arvottamista, purkamista ja uudelleenkäyttöä käsitteleviin ajankohtaisiin diskursseihin, sekä linkittää arkkitehtuurin ja yhdyskuntasuunnittelun käytännöt osaksi kriittistä keskustelua rakentamista eri aikoina ohjaavista ideologioista ja ajureista – tulevaisuuden historiaa.
4. Kaupunkikudoksen moninaisuus todellisuuskuvassa
Esiintyjä: Leo Kosonen
Abstrakti
Yleis- ja asemakaavoitukseen kytkeytyvässä suunnittelussa ja tutkimuksessa on vuosikymmenien ajan keskitytty tavoitteisiin, tulevaisuuskuviin, visioihin, prosesseihin, arviointeihin, erityisselvityksiin, vuorovaikutukseen ja tietojärjestelmiin. Toisaalta ohjelmista on puuttunut kaupunkikudoksen moninaisuudet tunnistava todellisuuskuva, joka perustuisi kunnon analyysiin ja voisi toimia alustana ja puitteena edellä todettujen teemojen käsittelyssä. Kunnon analyysi on totuttu korvaamaan perusselvityspaketeilla tai erilaisilla datan ja tutkimustulosten kollaaseilla.
Tämä todellisuuskuvien puutteellisuus on noussut yhdeksi tutkimuskysymykseksi väitöskirjatyössäni, jossa tutkin kaupunkikudostyyppeihin perustuvan ajattelutavan ja tietorakenteen syntyä prosessissa, joka tuotti kaupunkikudosten teorian (Theory of Urban Fabrics, Newman, Kosonen, and Kenworthy, 2016). Tutkimuksessa käytän käsitettä skeema, ja tutkimuksen otsikkona on Schema and Theory of Urban Fabrics. Kaupunkikudosten skeema on osoittautunut tietorakenteeksi ja ajattelutavaksi, joka mahdollistaa kaupunkikehityksen kompleksisuuksien käsittelyn niin, että suunnittelun pohjaksi voidaan tuottaa realistinen todellisuuskuva kaupunkikudoksen moninaisuuksista kudoksittain.
Realistisen todellisuuskuvan puuttumista on perusteltu sillä, että kaupunkikehityksen kompleksisuus ei mahdollista sen tuottamista. Kudosajattelun tuottamien tulosten perusteella ongelmana kuitenkin näyttää olevan kaupunkisuunnitteluun ja tutkimukseen vakiintuneiden tietorakenteiden, skeemojen, yksipuolisuus ja vanhentuneisuus. Väitöskirjatyössäni valmistelen yleiskatsausta näihin muihin skeemoihin, joista merkittävin on modernistisen kaupunkisuunnittelun myötä syntynyt ”kaupunkitoimintojen skeema” ja siihen tukeutuva maankäyttö- ja liikenne -ajattelu.
Kaupungeissa on jo yli sadan vuoden ajan ollut kolme toisistaan erottuvaa kaupunkikudoksen perustyyppiä. Se, että niitä ei skeemojen vanhentuneisuuden takia kunnolla tunnisteta, on vuosikymmenien ajan pitänyt yllä tilannetta, jossa yleis- ja asemakaavatason suunnittelusta ja tutkimuksesta on puuttunut taito tuottaa realistisia todellisuuskuvia, jotka kattaisivat kaupunkikudoksen kokonaisuuden. Tämä puute vaikuttaa myös muuhun tutkimukseen, ja puute pitäisi tunnistaa, koska uuden skeeman omaksuminen on kognitiivinen prosessi, joka vaatii aikaa, koulutusta ja kouluttautumista. Ensimmäisenä vaiheena on tilanteen ja tarpeen tunnistaminen.