Osallistumisen poliittisuus ja poliittisuuden tilallisuus
Politics of participation and spatialities of politics
maanantai 11.5.2015, 13:30 – 15:00
Puheenjohtajat: Katja Mäkinen, University of Jyväskylä & Kirsi Pauliina Kallio, University of Tampere
Osallistumisesta on tullut muotikäsite, jonka avulla etsitään ratkaisua yhä useampiin ongelmiin. Kansalaisia kutsutaan kuulemistilaisuuksiin, kumppanuuksiin ja muihin yhteistyömuotoihin julkishallinnon eri tasoilla ja sektoreilla. Osallistuvaa toimintakulttuuria pyritään synnyttämään myös instituutioissa ja palvelutoimintaa tuottavissa yrityksissä, esimerkiksi osallistamalla päiväkotilapsia, koululaisia, työntekijöitä, palvelutalojen asukkaita sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakkaita itseään koskevan toiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Ihmisten osallistaminen institutionaalisiin, hallinnollisiin ja kaupallisiin hankkeisiin tarjoaa heille mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskeviin asioihin, mutta hallintovetoinen osallistuminen myös sumentaa rajaa demokraattisen vaikuttamisen ja hallinnan välillä. Uusien hallinnan tapojen myötä osallistuminen on saanut merkityksiä, jotka ovat muuttuneet kansalaisten, julkishallinnon ja markkinatoimijoiden välisiä valta-, vastuu- ja vaikutussuhteita epäselvemmiksi. Kenen ehdoilla yhteiskunnallisia prosesseja ja muutoksia toteutetaan, jos päätöksenteko on hajautunut hallinnon, instituutioiden, yritysten ja kansalaisten kesken?
Tätä epäselvää ilmiökenttää voidaan jäsentää osallistumisen tilallisista ulottuvuuksista käsin. Osallistumisen erilaisia tilallisia kytköksiä tarkastelemalla päästään kiinni osallistumisen poliittisuuden kysymyksiin laajassa merkityksessä. Perehtymällä poliittisuuden tilallisuuteen voidaan tehdä näkyväksi erilaisiin osallistumisen käytäntöihin ja strategioihin sisältyviä valta-, vastuu- ja vaikutussuhteita ja pohtia, mitä demokratia oikeastaan tarkoittaa nykypäivän yhteiskunnassa. ”Julkinen tila” tai ”julkinen sfääri” on yksi osallistumisen konteksti, jossa nämä ulottuvuudet korostuvat. Julkinen tila sisältää viestinnän tiloja (esim. perinteinen media, some-ympäristöt), hallinnollis-poliittisen toiminnan tiloja (esim. kaupungintalo, kuulemistilaisuudet) sekä arkielämän tiloja (esim. kadut ja puistot). Olivatpa kansalaiset mukana sitten hallinnon käytännöissä, mediamaailmassa tai arkielämän erilaisissa prosesseissa voidaan heidän toimintansa demokraattisia ulottuvuuksia hahmottaa uudella tavalla kiinnittämällä huomiota siihen missä osallistuminen tapahtuu, kuka määrittelee tämän kontekstin tilalliset ehdot, keillä on pääsy kyseiseen osallistumisen tilaan ja ketkä voivat kokea olevansa siellä kotonaan. Työryhmään kutsutaan esitelmiä, joissa tähän ilmiökenttään pureudutaan monitieteisessä hengessä erilaisissa empiirisissä konteksteissa.
Participation via a network of workrooms
Elina Alatalo, University of Tampere
Deliberative Walks – A New Participatory Method for Urban Planning
Peter Ehrström, Åbo Akademi University (Vaasa)
Politics of senses and every(wo)man’s urban space
Maiju Loukola, Aalto University
Thinking alternative citizenship in Europe. Immigrants’ rights to the city
Camilla Marucco, University of Turku
Access to digital participatory space: the case of a mobile participation trial in Turku
Sampo Ruoppila, Titiana-Petra Ertiö, Ilari Luukkanen, Robin Lybeck, University of Turku
Collaborative workshops on “ageing in a smart city” as the emplacements of power
Tiina Suopajärvi, University of Oulu