Hyvinvointia ja kestäviä elintapoja tukeva kaupunkiluonto
Torstai 28.4 klo 15.15–16.45
Osallistava paikkatieto ja viherympäristöjen koettu laatu Espoossa – tutkimustuloksia NORDGREEN-hankkeesta
Anna Kajosaari, Saana Rossi ja Marketta Kyttä, Maankäytön suunnittelun ja liikennetekniikan tutkimusryhmä, Rakennetun ympäristön laitos, Aalto-yliopisto
Puheenvuoro esittelee tutkimustuloksia Aalto-yliopiston ja Espoon kaupungin yhteistyöstä Nordregion NORDGREEN – Smart Planning for Healthy and Green Nordic Cities -hankkeessa. Tutkimus hyödyntää osallistavia paikkatietomenetelmiä (public participation GIS, PPGIS) viherympäristöjen tutkimuksessa keskittyen sekä viherympäristöjen nykyiseen käyttöön että niihin liittyviin kehitystoiveisiin.
NORDGREEN-hankkeen tavoitteena on tuottaa kokemusperäisen paikkatiedon pohjalta empiiristä tutkimustietoa viheralueiden käytöstä ja koetusta laadusta kaupunkisuunnittelun tueksi. Pyrimme myös selvittämään, kuinka asukkaiden kokemusperäistä tietoa viherympäristöjen laadusta ja käytöstä voidaan järjestelmällisesti ja läpinäkyvästi hyödyntää kaupunkisuunnittelun lähtötietoaineistona ympäristön ekologista ja toiminnallista laatua kuvaavien paikkatietoaineistojen ohella. Tutkimuksen empiirinen tutkimusaineisto perustuu syksyllä 2020 yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa toteutettuun laajaan osallistavaan paikkatietokyselyyn. Espoolaiset vastaajat merkitsivät karttakyselyssä noin 40 000 arjelleen merkityksellistä paikkaa joista yli 10 000 sijoittui Espoon viher- ja virkistysalueille.
Tutkimusaineiston perusteella espoolaisten viherympäristökokemukset ovat pääosin positiivisia ja liittyvät sekä viherympäristöjen tarjoamiin toiminnallisiin ja sosiaalisiin mahdollisuuksiin että niiden monipuolisiin hyvinvointivaikutuksiin. Tutkimuksen alustavat tulokset osoittavat, että positiivisiin ja negatiivisiin kokemuksiin viherympäristön laadusta vaikuttavat sekä paikkaan liittyvät henkilökohtaiset kokemukset että viherrakennetta objektiivisesti kuvaavien aineistojen perusteella tunnistetut ympäristötekijät.
Vihreän kaupunkimaiseman ymmärtäminen fenomenologisessa viitekehyksessä
Maria Jaakkola, Helsingin kaupunki
Ymmärtääksemme syvällisesti kaupunkien ja kaupunkiluonnon nykyhetkeä ja tulevaisuutta, niiden uhkia ja mahdollisuuksia, on tarpeen oppia lukemaan kaupunkimaisemaa, sen näkyvää ja näkymätöntä todellisuutta. Näitä näkökulmia hiljattain julkaistu väitöskirjani ”Understanding Green Urban Landscape – A Phenomenological Approach” pyrkii valottamaan, erityistä vihreää infraa, kaupunkien viheralueketjuja, edustavien tapausesimerkkien avulla.
Bostonin Emerald Necklace, ”smaragdikaulanauha”, on historiallinen puistojen sarja, ja Keskuspuisto on vanhin Helsingin ”vihersormista”. Näiden keskeisin olemus on olla luonnon representaatio kaupungissa, ja niillä on ollut tai on myös mm. vesistöjen hallintaan, sanitaatioon tai luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyviä tehtäviä. Näiden alueiden merkitykset asukkaille kytkeytyvät vahvasti kaupunkiluontoon erilaisten ryhmien kokemusten kautta.
On tärkeää pohtia keinoja, miten näkymätöntä – kuten muistoja, preferenssejä, taustatietoa ja arvokeskustelua – voidaan tehdä näkyväksi suunnitteluprosesseissa. On pyrittävä rakentamaan siltoja eri alojen ja menetelmien välille, samoin kuin suunnittelijan systeemisen ajattelun ja maiseman kokemisen välille. Tärkeää on myös ottaa huomioon niin maisemallinen kuin yhteiskunnallinen konteksti. Tutkimuksessani esitetään maiseman analyysikehikkoa tämän ymmärtämisen avuksi.
Tutkimuksessani painottuvat maisema moniulotteisena ilmiönä, monitieteisyys ja kokemuksellisuutta korostavat menetelmät taideperustaisesta tutkimuksesta asukaskyselyiden laadulliseen analysointiin. Fenomenologinen näkökulma, joka korostaa moniaistista kokemusta, kokonaisvaltaisuutta, eläytyvää ymmärtämistä ja yhteenkuuluvuutta ihmisen ja luonnon välillä voi olla avain uudenlaiseen luontosuhteeseen jonkinlaiseen vastuulliseen osallisuuteen, jossa toimiamme ohjaisi ymmärrys luonnon ja kulttuuristen prosessien toiminnasta ja kiinnostus niitä kohtaan.
Tutkimukseni lähestymistapa toivottavasti herättää keskustelua siitä, mikä on olennaista suunnittelun käytännöissä, mitä kaupunkimaisemia suunnittelevien pitäisi ottaa huomioon ja millaiset arvot ohjaavat kaupunkien suunnittelua. Parasta olisi, jos esittämieni näkökulmien pohjalta löytyisi kiinnostusta kehittää edelleen entistä parempia välineitä koetun kaupunkimaiseman ymmärtämiseen, kokemuksen tutkimiseen ja mittaamiseen ja erilaisten näkökulmien yhteensovittamiseen.
Kaupunkiluonto nuorten hyvinvoinnin lähteenä – kyselytutkimus Lahden yläkoululaisille
Riikka Puhakka, Helsingin yliopisto; Katherine Irvine, The James Hutton Institute & Sofia Kaipainen, Helsingin yliopisto
Yhteiskunnan kaupungistuessa Suomessakin on keskusteltu nuorimpien sukupolvien luonnossa vieraantumisesta. Samaan aikaan luonnon hyvinvointi- ja terveyshyödyt tunnistetaan yhä paremmin. Luonnon on muun muassa todettu parantavan mielialaa ja itsetuntoa, elvyttävän stressistä ja parantavan keskittymiskykyä. Luonto kannustaa liikkumaan, ja altistuminen luonnon monimuotoiselle mikrobistolle parantaa immuunijärjestelmän toimintaa. Myönteiset luontokokemukset ovat myös yhteydessä ympäristövastuullisuuteen. Teini-iän on tulkittu edustavan luontosuhteessa ”aikalisää”, mutta kiinnostus luontoa kohtaan palautuu usein aikuisiässä.
Tutkimuksessa tarkastellaan, miten teini-ikäiset kaupunkilaisnuoret virkistäytyvät luonnossa ja miten luonto vaikuttaa heidän hyvinvointiinsa. Tutkimus perustuu viiden lahtelaisen yläkoulun oppilailta syksyllä 2020 kerättyyn kyselyaineistoon (N=1123).
Tulosten perusteella valtaosa nuorista, erityisesti tytöt, viettää viikottain aikaa lähiympäristön viheralueilla. Luonnossa liikkuminen kuitenkin vähenee hieman yläkoulun aikana. Luonnon virkistyskäyttö on myös yhteydessä sosioekonomiseen asemaan: koulutettujen ja hyvin toimeentulevien vanhempien lapset sekä elämäänsä tyytyväiset ja terveytensä hyväksi kokevat viettävät muita useammin aikaa luontoympäristössä. Suurimpana luonnossa liikkumisen esteenä on ajan kuluminen viihde-elektroniikan tai muiden harrastusten parissa. Nuoret viettävät luonnossa useimmiten aikaa ystävien ja perheen kanssa, mutta luonto on myös tärkeä yksinolon paikka. Nuoret tuntevat elpyvänsä luontoympäristössä ja kokevat usein myönteisiä ja harvoin kielteisiä tunteita. Hyvinvoinnin kannalta erityisen tärkeitä ovat moniaistiset luontokokemukset, kuten äänet, tuoksut ja tuntemukset.
Tulosten perusteella voidaan korostaa kaupunkiluonnon säilyttämisen ja saavutettavuuden merkitystä. Nuorimpien sukupolvien ääni on tärkeää saada kuuluviin elinympäristöä koskevassa suunnittelussa ja päätöksenteossa. Lahden seudulla pyritään uuden 10-vuotisen ”Luontoaskel terveyteen” -ympäristö- ja terveysohjelman avulla ehkäisemään kansansairauksia edistämällä yhteyttä luontoon sekä parantamalla asuinympäristön terveellisyyttä ja kestävyyttä.
Kohti lähiluonnon yhteiskunnallisen monimuotoisuuden tutkimusta?
Simo Laakkonen, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, Turun yliopisto
Vuonna 1992 Riossa järjestettiin Yhdistyneiden kansakuntien ympäristö- ja kehityskokous UNCED, jossa allekirjoitettiin kestävän kehityksen lisäksi luonnon monimuotoisuuden suojelua edistävä puiteasiakirja. Luonnon monimuotoisuuden tutkimus sai tästä vahvan alkusysäyksen, joka on kantanut nykypäiviin saakka. Luonnon eri ekosysteemien, lajien ja perimän monimuotoisuuden luonnontieteellinen tutkimus on saanut niin vahvan aseman, että se on vaikuttanut syvällisesti myös yhteiskuntatieteellisen ympäristötutkimuksen näkemyksiin jopa siinä määrin, että tutkimuksen lähtökohdat ja tavoitteet ovat hämärtyneet. Olisiko siksi vaihteeksi syytä tarkastella luontoa etenkin siellä, missä ihmisiä elää ja liikkuu paljon, myös ihmistieteellisestä näkökulmasta, joka kiinnittäisi enemmän huomiota luonnon yhteiskunnalliseen monimuotoisuuteen? Tämän ehdotuksen tavoitteena on pohtia luonnon yhteiskunnallisen monimuotoisuuden käsitettä, sen taustoja, tavoitteita sekä tutkimuksen tarvetta. Ehdotuksen lähtökohtana on eri tieteenalojen kohteiden, menetelmien ja käsitteiden peruserot. Siinä missä luonnontieteet tutkivat elollisen ja elottoman luonnon monimuotoisuutta esimerkiksi geologian, biologian ja genetiikan menetelmin, ihmistieteiden tulisi lähestyä elotonta ja elollista luontoa vastaavasti politiikan, sosiaalisten kerrostumien, talouden ja kulttuurin tutkimuksen näkökulmin, käsittein, aineistoin ja menetelmin. Tavoitteena ei ole nähdä näitä kahta lähestymistapaa vastakkaisina vaan toisiaan täydentävinä – sillä erotuksella, että luonnon yhteiskunnallisen monimuotoisuuden käsite on uusi ja sitä ei ole vielä tutkittu. Teoreettisen tarkastelun kohteena on erityisesti lähiluonnon yhteiskunnallinen monimuotoisuus, koska tämän esitelmäehdotuksen taustalla hanke, jossa on tapaustutkimuksin pyritty selvittämään lähiluonnon historiallista kehitystä Suomessa kolerasta koronaan.