Torstai 28.4 klo 13.15–14.45 (A2b)

Kaupungit muuttuvat paitsi fyysisinä ympäristöinä, myös kulttuurisina ja historiallisina kokonaisuuksina. Muutosta määrittävät yhteisölliset, poliittiset ja kaupunkilaisten henkilökohtaiset arvostukset sekä niiden perusteella tehtävät valinnat. Ympäristön muuttuessa kulttuuriympäristöissä syntyy väistämättä uudenlaisia arvoja ja merkityksiä. Asiantuntijatyönä arvottaminen tähtää kulttuuriympäristön arvojen säilyttämiseen ja vahvistamiseen.

Muutos on luonnollinen osa elävää kaupunkia. Muuttuvaan kaupunkiin kuuluu säilymisen ja uudistumisen rinnakkaisuus ja vuoropuhelu eli jatkuvuus. Jatkuvuus on myös kiertotalouden ja elinkaariajattelun keskeistä sisältöä. Kasvava huoli ympäristöstä ja kokonaisvaltaisesta kestävyydestä tuo arvokeskusteluun uusia näkökulmia. Ekologisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmia on tarpeen kyetä tarkastelemaan rinnakkain kulttuuriympäristöjen viitekehyksessä. Kaupunkien muuttuessa myös aiemmin tehtyjä arvotuksia on tarkasteltava yhä uudelleen.  

Työryhmämme käsittelee rakennettua kulttuuriympäristöä, rakennuksia ja rakennusperintöä kestävyyden ja kiertotalousajattelun viitekehyksessä, pohtien arvoja ja niiden vaikutuksia kulttuuriympäristön jatkuvuuteen. Ehdotamme tarkasteltaviksi mm. seuraavia kysymyksiä:

• Miten ekologinen ja kulttuurinen kestävyys voidaan rinnastaa kulttuuriympäristöjen arvottamisessa?
• Mikä on kulttuuristen arvojen painoarvo suhteessa ekologisiin, sosiaalisiin ja taloudellisiin arvoihin? Onko kulttuurisia arvoja tarpeen puolustaa tai vahvistaa?
• Miten varmistamme, että muutos on hallittua ja perustuu arvoihin ja arvotuksiin, joihin voimme sitoutua myös tulevaisuudessa?
• Millaista uutta asiantuntijuutta kestävyyden monitahoinen tarkastelu edellyttää?
• Johtaako laajeneva tarkastelu tarpeeseen päivittää tai täsmentää rakennettuun ympäristöön liittyviä käsitteitä, kuten säilyttäminen, korjaaminen ja kiertotalous?
• Onko rakennetuilla kulttuuriympäristöillä elinkaarta? Jos on, voiko ja pitäisikö elinkaarta pidentää?
• Miten kiertotalousajattelu liittyy rakennetun kulttuuriympäristön jatkuvuuteen tai elinkaareen?

Mukaan toivotaan monitieteisiä, eri näkökulmia esiin tuovia ja vallitsevia käsityksiä kyseenalaistavia puheenvuoroja. Erityisesti tervetulleita ovat tuoreet näkökulmat ja myös alulla olevat tutkimukset ja tutkimusideat, joissa pohditaan vaikkapa rakennetun ympäristön ja rakennusten arvottamista, muutoksen elinkaari- ja jatkuvuusulottuvuuksia tai kestävyyden kulttuurisia ja sosiaalisia ulottuvuuksia rakennusperintönäkökulmasta.

Työryhmän puheenjohtajat:

Hannele Kuitunen, Hämeen ELY-keskus

Iida Kalakoski, Tampereen yliopisto

Esitelmät:

Pia Olsson, Terhi Ainiala & Milla Juhonen: Rakennettu ympäristö kaupunkimaisemana 

Minna Koukkula: Nallibaana, Oulu (pecha kucha)

Altti Moisala: Amuri, tuhoutumassa vai kehittymässä? (pecha kucha)

Päivi Leinonen: Esteettiset arvot ikääntyvässä rakennuskannassa 

Helena Teräväinen: Miten korjaaminen tuhoaa autenttisuuden? (pecha kucha)

Katariina Ruuska-Jauhijärvi: Asbestipitoiset julkisivumateriaalit rakennetun ympäristön ilmiönä (pecha kucha)

Liisa Seppänen: Kulttuuriympäristöjen arvottaminen ja ymmärtäminen osana kestävää kehitystä

Esitelmien abstraktit

Thursday 28.4 at 13.15–14.45 (C8)

The increased popularity of new methods of citizen participation has become a crucial feature in the development of current democratic practices. Their divergent historical trajectories emphasise different conceptualisations and understandings of agency in the urban sphere. The aim of the session is to study comparatively how the notions of collective intelligence and citizen participation are employed as part of planning and co-creation stages of various initiatives. We wish to study a wide range of democratic initiatives, from participatory budgeting to citizen assemblies and digital deliberation. We are interested in participatory approaches conducted in in-person, remote and hybrid environments. To the session, we welcome presentations that explore how collective intelligence can support various dimensions of sustainability in cities. We wish to include analyses of case studies, discussions of different methods as well as theoretical studies from both academics and practitioners in the panel.

The session is organized by the COLDIGIT consortium, which studies the practices of collective intelligence in citizen participation. It brings together quantitative research approaches (surveys, network analysis, big data) with qualitative orientations (ethnography, narrative analysis). The aim is to explore the sociocultural dynamics closely integrated with various digital tools to explore new forms of democracy and participation. COLDIGIT comprises of research teams in Helsinki (University of Helsinki), Gothenburg (Gothenburg Research Institute & Digidem Lab), Norway (Sintef) and London (Nesta), working in close collaboration with the municipalities involved in developing new initiatives. The collaboration is based on comparative approach between various cases of citizen participation.

Session Chairs: 

Pekka Tuominen, COLDIGIT, University of Helsinki  

Mikko Rask, COLDIGIT, University of Helsinki

Presentations:

Sanna Ghotbi, Annie Hermansson & Pierre Mesure: Participatory housing budgets in marginalized areas

Oli Whittington: Mainstreaming collective intelligence and digital democracy

Leigh Anne Rauhala & Tiina Lehto-Lundén: Social work: advocating for the client’s right to the city through a theoretical framework

Mikko Rask & Bokyong Shin: Learning through online participation: Comparing two rounds of participatory budgeting using Big Data indicators

Saana Rossi: Using citizen knowledge systematically and transparently in city planning organizations

Abstracts

Thursday 28.4 at 13.15–14.45 (C5)

Smart technology along with digital design and planning tools are often presented as methods for optimizing urban systems for greater sustainability. Smart systems enable powerful tools for monitoring our energy consumption, construction, mobility patterns, and heating and cooling, for greater efficiency of resource use. Digitalization and social media have accelerated profound changes in social systems generated by sophisticated algorithms that were programmed to streamline our lives. Moreover, digital design, planning and analytical tools from simulations and algorithmic design to procedural models and “digital twins” provide overall control for those responsible for urban management and planning. These digital tools are allegedly in a key role in building socially, ecologically, economically, and culturally more sustainable cities.

Recent years plagued by drastic events such as pandemics, climate change, and multiple social, political, and economic crises have gradually forced us to understand that cities and societies are far more complex systems than assumed. Their operation is poorly understood overall; it is typically characterized by remarkable level of uncertainty and unpredictability. The seemingly balanced systems can tip over into a major crisis easily due to external shocks or internal cumulating turbulence. They behave linearly only temporarily: the ruptures push the systems to another non-permanent, perhaps less desirable, steady state.

It often appears that there is a mismatch with our modernistic linear assumption of how cities and urban processes work implied in our management tools, and how complex systems behave. This incongruity becomes tangible, for example, in the ways mis/disinformation shakes the very foundation of democracy through social media; how sophisticated computer models fail to predict population or epidemic dynamics; or via the exclusion of various vulnerable groups from digital society despite ubiquitous presumedly accessible technology.

Within this framework, we invite urban scholars to discuss these challenges in our working group. We delve into the following questions, among others:

• How have certain smart/digital approaches tackled the uncertainty, unpredictable dynamics and non-linear nature of cities and social systems?
• What kind of surprising (undesired) outcomes, failures, mis-achievements have resulted from overly simplistic assumptions in developing smart technology, applications and policy models?
• How should we change our mind set and viewpoints to better embrace tools and methods genuinely strengthen the resilience in uncertain systems?

The presentations may concern actual or planned applications, digital tools, models, policies, philosophical or theoretical stances and beyond. Particularly we would encourage critical perspectives towards smartification as a universal panacea for sustainable cities and societies.

The languages of the working group are English and Finnish.

Session Chairs:

Jenni Partanen, Academy of Architecture and Urban Studies, Tallinn University of Technology / School of Architecture, Tampere University

Annuska Rantanen, School of Architecture, Tampere University

Pilvi Nummi, Department of Built Environment, Aalto University / Academy of Architecture and Urban Studies, Tallinn University of Technology

Presentations:

Prilenskaja Viktorija, Fabritius Hanna, Kangassalo Petri & Nummi Pilvi: Visualizing different sources of uncertainty of green elements in 3D visualizations

Osunkoya Modupe & Partanen Jenni: Towards a resilient city in the digital age

Jakonen Olli: Can cities afford to not solve problems of environmental sustainability with technology?

Lundman Riina: Smart art in the cities: Examples of using digital public art in presenting urban data and information

Rasoulinezhad Mahdi & Partanen Jenni: Simulating the effect of reducing the maximum road speed in the city of Tallinn

Vanhatalo Jaana: Dynamic delineation of urban areas resulting from daily mobility patterns – case of Tallinn

Abstracts

Friday 29.4 at 10.00–11.30 (D13)

The idea that accessibility should be the true goal of urban and transportation planning goes back many decades. Accessibility as a concept links land use, transport and the residents of urban areas. It describes the ease with which one can reach opportunities – such as services, employment, and social or physical activities in daily life. To respond, pressing ecological and health concerns, current discussions agree that opportunities in urban areas should be available by environmentally sustainable means of travel. Given that opportunities are available unevenly, both spatially and socially, it is widely recognized that also equity should be a major goal of contemporary planning.

However, progress towards equitable and sustainable accessibility has been slow and insufficient. Part of the challenge is connected to the ways scholars have tried to understand and measure accessibility from the perspective of the average citizen, typically using travel time as the dominant cost of travel. The entailing simplifications have led to sometimes poor representation of the conditions of disadvantaged and vulnerable residents are faced with, and often insufficiently support ecologically sustainable transport.

In recent years, however, the vastly grown availability of open data and the tremendous advances in urban informatics have opened up numerous possibilities for understanding accessibility from novel perspectives. This session aims to bring together urban researchers interested in the interplay between accessibility, equity and sustainable urban mobility to share their novel research.

We invite contributions discussing topics that circle around the following questions:

• What are the different ways of understanding ‘accessibility’ in the urban and transportation planning context?
• How does accessibility to and in cities differ for the non-average resident? How severe are the limitations to older people, children, or people with restricted mobility? How can these limitations be counteracted?
• How do different people perceive accessibility? How do these perceptions support or discourage their mobility and accessibility?
• How can ecological sustainability be integrated better into accessibility measures?
• To what extent can urban planning help to mitigate social and spatial inequalities through improving physical access? What are the limitations? What are the limiting factors?
• Which short-term actions can improve accessibility and reduce socio-spatial inequity in accessibility while mitigating the ecological footprint, and how do they relate to long-term urban planning?
• How can open data help researchers to assess and interpret mobility patterns and accessibility on an urban scale?
• How can such analyses and their outcomes be transformed into actionable items and processes that can inform urban planners?

The session will consist of short (10-15 min) presentations of research topics and ideas followed by the summary session to discuss shared insights. If interest is sufficient, there potentially will be the opportunity of a common outcome from the session: for example, a discussion letter or opening to be published in the Terra (in Finnish), Fennia (in English) or Versus.

The language of the working group is English.

Session Chairs:

Christoph Fink, Digital Geography Lab, Department of Geosciences and Geography, University of Helsinki

Elias Willberg, Digital Geography Lab, Department of Geosciences and Geography, University of Helsinki

Petteri Muukkonen, Digital Geography Lab, Department of Geosciences and Geography, University of Helsinki

Presentations: 

Marisofia Nurmi & Petteri Muukkonen: The accessibility of sports facilities: various dimensions of accessibility and how to apply them in planning 

Henna Luoma-Halkola: Urban everyday mobilities in later life 

Mikko Kärmeniemi: Active transportation policy and practice in the city of Oulu from 1998 to 2016 – A mixed methods study 

Christoph Fink, Elias Willberg & Tuuli Toivonen: Accessibility modelling beyond the average person: an age-aware travel time matrix 

Elias Willberg, Age Poom, Christoph Fink & Tuuli Toivonen: Enriching and scaling measures on sustainable travel environments with novel data and tools

Abstracts

Torstai 28.4 klo 13.15–14.45 (F001)

Gentrifikaatiota on tutkittu 1960-luvulta lähtien osana kaupunkien uudelleen rakenteistumista ja kehittämistä. Sillä tarkoitetaan prosessia, jossa kaupunkien keskustoissa tai laajentuvissa keskustoissa olevia, maankäytöllisesti arvokkaita asuinalueita saneerataan purkamalla, peruskorjaamalla tai täydennysrakentamalla niin, että alueella asuneet, usein vähävaraiset asukkaat joutuvat muuttamaan sieltä pois. Tilalle tulevat paremmin toimeentulevat ja koulutetut asukkaat. (Ks esim. Marcuse 1985, 198–199.) Viime vuosina gentrifikaatio on liitetty myös kaupunkien kestävän kehityksen politiikkaan ja osoitettu, kuinka myös ekologiset kestävyystoimet voivat synnyttää gentrifikaatiota varakkaampien ihmisten muuttaessa pieni- tai jopa keskituloisten tavoittamattomissa oleville alueille, joissa on esimerkiksi panostettu viihtyvyyttä lisääviin viheralueisiin ja ’puhdistettu’ tehdaskiinteistöjä asuin- ja harrastekäyttöön (ns. ekogentrifikaatio, ks. Wallin 2021). Gentrifikaation voidaan siis väittää tuottavan alueellista erilaistumista ja haittaavan sosiaalisesti kestävän kaupungin rakentumista. Erityisen ongelmallisia gentrifikaation seurauksia ovat alueiden muutosten seurauksena tapahtuvat asukkaiden ei-vapaaehtoiset muutot pois asunnoistaan ja siirtämiset muihin asuinpaikkoihin erityisesti, kun kyse on haavoittuvissa elämäntilanteissa olevista, vähävaraisista ihmisistä.  Tällaisissa siirroissa tarvitaan usein asumissosiaalisen työn tukea ja apua liittyen muuttoihin, uuden asunnon ja asuinalueen löytymiseen sekä sinne fyysisesti, sosiaalisesti ja psykologisesti asettumiseen. Työryhmään toivotetaan tervetulleiksi gentrifikaatiota niin teoreettisesti kuin empiirisestikin lähestyvät esitykset. Myös gentrifikaatiotutkimusta kritisoivat esitykset ovat tervetulleita. Erityisesti olemme kiinnostuneita kuulemaan siitä, millaisena gentrifikaatio ilmenee tämän päivän suomalaisissa kaupungeissa (vai ilmeenkö lainkaan), millaisia seurauksia sillä on ihmisten asumisen vallinnanmahdollisuuksille ja poluille, millaisia ovat gentrifikaation eletyt, koetut ja kerrotut kokemukset, ja millaista osaamista sen seurausten hoitaminen vaatii asumissosiaaliselta työltä. 

Työryhmän puheenjohtajat:

Jenni Mäki, Sosiaalityö, Tampereen yliopisto

Kirsi Juhila, Sosiaalityö, Tampereen yliopisto

Esitelmät:

Kirsi Juhila, Johanna Ranta, Mikko Ilmoniemi & Jenni Mäki: Paikastaan siirretyt: Kotipaikan menettäminen ja uuteen kiinnittyminen gentrifikaatioprosessissa 

Pekka Karjalainen & Minni Kivipelto: Alueellinen eriytyminen ja huono-osaisuus sosiaalityössä 

Veera Niemi: Asunnottomuutta edeltävät asumis- ja palvelupolut 

Elina Taipale: Kamppailu katukuvasta: Visuaaliset viestit gentrifikoituneessa Pispalassa

Antti Wallin: Lähiöiden vihreä identiteetti: Lähiluonnolla alueellista stigmaa vastaan

Esitelmien abstraktit

Torstai 28.4 klo 13.15–14.45 (C6)

Kaupunkiluonnolla – viheralueilla, pihoilla ja puistokaduilla – on merkittävä rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja sen vaikutuksiin sopeutumisessa. Kasvit ja maaperä sitovat ilmakehän hiiltä, muokkaavat pienilmastoa ja edistävät hulevesien hallintaa. Samalla kaupunkien viheralueet tukevat luonnon monimuotoisuutta ja tarjoavat asukkaille monipuolisia virkistäytymisen mahdollisuuksia ja edistävät siten henkistä ja fyysistä hyvinvointia. 

Ilmastonmuutos ja erityisesti hiilitaseen hallinta ovat keskeisiä kestävyyshaasteita nyky-yhteiskunnissa. Yksittäisen kaupunkiympäristössä kasvavan kasvin merkitys hiilinieluna ei vertaudu suoraan metsä- tai maatalouden hiilinielujen kokoluokkiin, mutta kaupunkiluonnon hiilensidontakyvyllä on tärkeä merkitys kaupunkien rajojen sisäpuolella. Kaupunkiluonnon, sen kasvillisuuden ja maaperän, merkitys hiilensitojana ja -varastona jää kuitenkin usein ilmastotavoitteiden tarkasteluissa vähäiselle huomiolle.

Kaupunkiluonnon potentiaalia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä olisi mahdollista hyödyntää nykyistä tehokkaammin, jos käytössä olisi enemmän tutkittua tietoa kaupunkikasvillisuuden ja maaperän hiilensidonnasta. Lisäksi tarvitaan keinoja siihen, miten ajankohtaista tutkimustietoa sovelletaan kaupunkisuunnittelussa sekä viheralueiden suunnittelussa, rakentamisessa ja kunnossapidossa. Kaupunkiluonnon hiilensidonnan kysymykset liittyvät jokaisen arkeen – puiston ja kaupunkimetsän käyttäjinä, taloyhtiön asukkaina, puutarhaharrastajina tai viheralan ammattilaisina. 

Kutsumme työryhmään eri alojen edustajia sekä tutkimuksen että praktiikan piiristä tarkastelemaan kaupunkiluonnon ekososiaalisia järjestelmiä osana kaupunkien ilmastoviisautta ja kestävyyshaastetta. Keskeisenä tavoitteena on keskustella siitä, miten hiiliviisaan kaupunkiluonnon suunnittelun ja toteuttamisen ratkaisuja voidaan tehokkaammin jalkauttaa päätöksentekoon sekä suunnittelun ja viherrakentamisen käytäntöihin. Olemme kiinnostuneita mahdollisuuksista ja haasteista eri mittakaavoissa ja eri toimijoiden näkökulmasta. Työryhmässä käsitellään mm. seuraavia teemoja:  

• Millaista uutta tutkimustietoa tarvitaan kaupunkiluonnon hiilensidonnasta? Miten kaupunkiluonnon hiilinielujen ja -varastojen laskentaa olisi syytä kehittää?
• Millaisia ohjauskeinoja ja arviointimenetelmiä tarvitaan muutoksen vauhdittamiseksi? Mitä pitäisi optimoida – kasvien kasvua vai asukkaiden, yritysten ja viranomaisten tietoisuutta?  
• Miten hiiliviisaus kytkeytyy muihin ilmastotavoitteisiin tai luonnon monimuotoisuuden tai sosiaalisen kestävyyden pyrkimyksiin? Millaisia rinnakkaishyötyjä tai vaihtokauppoja kaupunkivihreän hiiliviisauteen liittyy?

Työryhmä kytkeytyy monialaiseen tutkimusryhmään (CO-CARBON), jossa tutkitaan hiiliviisasta kaupunkivihreää. Hankkeessa mitataan ja mallinnetaan kaupunkivihreän hiilensidontakykyä ja kehitetään uusia ratkaisuja hiiliviisauden edistämiseksi paitsi tieteellisen tutkimuksen keinoin myös vuorovaikutteisesti yhdessä asukkaiden, yritysten, kaupunkien ja muiden toimijoiden kanssa. CO-CARBON-hanke toteutetaan Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Kööpenhaminan yliopiston yhteistyönä ja sitä rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvosto.

Työryhmän puheenjohtaja: 

Ranja Hautamäki, Aalto-yliopisto

Esitelmät:

Eeva-Maria Tuhkanen, Miia Mänttäri, Inkeri Salo & Leena Linden: Kaupunkipuiden hiilivarastot

Heikki Setälä, Vesa Yli-Pelkonen & Leena Lindén: Kaupunkipuistojen merkitys hiilensidonnassa

Kristina Karppi & Miika Meretoja: Hiiliviisauden näkökulmasta kaupunkiympäristön suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa: haasteita ja mahdollisuuksia Turussa

Tuulia Puustinen, Ari Ekroos, Heidi Falkenbach & Seppo Junnila: Maapolitiikan rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä: tutkimustuloksia 30 Suomen suurimmasta kunnasta

Esitelmien abstraktit

Friday 29.4 at 10.00–11.30 (A06)

Cities are the key in enabling a transition towards a carbon-free society: according to the report by United Nations (2018), the population living in urban areas consumes around 75 percent of the global energy supply. Major part of this consumption is related to housing, as ca. 25 percent of greenhouse gas emissions arise directly from housing. The nexus between housing and environmental quality is reciprocal and complex. On top of direct energy consumption, housing has environmental impacts via land and materials use and the transportation activity it engenders. Yet, sustainability of housing does is not limited to environmental impacts only.

Sustainability of housing can broadly be defined in terms of social welfare, accounting for housing affordability, as well as the environmental and economic impacts of policies related to housing. Given that the housing itself is a highly political question where different interests, desires, objectives and needs meet, sustainable housing creates a double challenge for urban decision-making and society at large.

The aim of this working group is to discuss and elaborate various dimensions and meanings of sustainable housing in order to promote interdisciplinary research and dialogue on these issues. The working group will address questions such as, for example: In what ways can sustainable housing be defined and what kind of sustainability is needed? How can, and should, this problematique be addressed in research? What kind of value conflicts and uncertainties are related to sustainable housing policies and various socio-technical solutions? Who uses power in issues related to urban housing and sustainability, and in what ways? How is sustainable housing being negotiated in cities? What kind of policies and measures can be designed, and how, to promote sustainable urban housing?  

The working group invites contributions from all disciplines and research fields that are interested in sustainable housing. Language of the working group is English, but we accept papers in English, Finnish and Swedish.

Session chairs:

Nina Tynkkynen, Åbo Akademi University

Linnéa Henriksson, Åbo Akademi University

Presentations:

Kaisa Granqvist: Kuinka lähestyä kestävää asumista kaupunkiseudun tasolla?

Elina Sutela: The role of municipalities in promoting housing affordability: An analysis of local governance in three Finnish cities

Joni Vainikka: Social justice in climate politics: Housing as anxiety, agency, and an answer

Pedro Aibéo: Pilot project of Hyrylän koulu in Lohja

Liina Marttila & Esa Salminen: Ilmastoselvityksen hyödyntäminen kestävien asuinalueiden suunnittelussa

Jarkko Rasinkangas, Katriina Rosengren & Hannu Ruonavaara: Sosiaalinen sekoittaminen segregaation hallinnan keinona

Abstracts

Torstai 28.4 klo 15.15–16.45 (C6)

Pohjoismaisessa kontekstissa kaupunkiluonto on ollut merkittävässä roolissa tiiviiden kaupunkiympäristöjen rakentamisessa. Kuluneiden vuosikymmenten kehityksen myötä kaupungeissa on keskimäärin enemmän viher-sini-infrastruktuuria muuhun Eurooppaan verrattuna. Esimerkiksi suurimmissa kaupungeissa viherkäytävät ulottuvat kaupungin tiiveimmille alueille ja monet lähiöt ovat yhteydessä metsäalueisiin. Globaalisti merkittäviä eroja huonompiosaisten asukkaiden ja vähän kaupunkiluontoa tarjoavien asuinympäristöjen välillä ei juuri ole havaittavissa. Tästä huolimatta pohjoismaisissakin kaupungeissa on tarkasti pohdittava, kuinka esimerkiksi Euroopan Unionin biodiversiteettistrategian kunnianhimoiset tavoitteet sekä luonnon että ihmisen hyvinvointia edistävistä kaupungeista saavutettaisiin. Kaiken kaikkiaan pikaisia muutoksia kestävämpien elintapojen suuntaan tulisi saada aikaiseksi kaupunkilaisten keskuudessa. Merkittävä tekijä ovat myös tulevaisuuden muutokset kaupunkien väestörakenteissa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Tulevaisuuden kaupungeissa on haasteena huomioida paremmin muun muassa eri-ikäisten ja -taustaisten kuten erilaisista kulttuureista tulevien kaupunkilaisten tarpeita ja toiveita. Covid-19 pandemian seurauksena on käynyt selväksi, että kaupunkiluonnon merkitys on kriittinen kaupunkien resilienssin näkökulmasta. Ulkoilu on voimakkaasti lisääntynyt, luontoalueiden merkitys korostunut ja mahdollisesti useiden kaupunkilaisten luontosuhde muokkautunut pandemian aikana esimerkiksi etätyön yleistyessä. Pandemiatilanteen havainnoista on tärkeä oppia kaupunkien suunnittelun kannalta.

Tähän työryhmään haemme sekä empiirisiä että teoreettisia puheenvuoroja, jotka tarttuvat kysymyksiin: Mitä voimme oppia kaupunkien viherinfrastruktuurin menneestä kehityksestä? Millaisia merkityksiä kaupunkiluonnolla on eri ihmisryhmille? Minkälaista viherinfrastruktuuria tulevaisuuden kaupunkien olisi tarpeen tarjota, jotta se tukisi laajasti hyvinvointia ja kestäviä elämäntapoja eri ihmisryhmien keskuudessa? Mitä voimme oppia Covid-19 pandemian seurauksena viherinfrastruktuurin merkityksestä kaupunkien resilienssin osalta? Millä eri teoreettisilla viitekehyksillä ja menetelmillä on mahdollista ymmärtää eri toimijoiden ja ryhmien tarpeita?

Työryhmän puheenjohtajat:

Nora Fagerholm, Turun yliopisto

Riikka Puhakka, Helsingin yliopisto

Esitelmät:

Anna Kajosaari, Saana Rossi & Marketta Kyttä: Osallistava paikkatieto ja viherympäristöjen koettu laatu Espoossa – tutkimustuloksia NORDGREEN-hankkeesta

Maria Jaakkola: Vihreän kaupunkimaiseman ymmärtäminen fenomenologisessa viitekehyksessä

Riikka Puhakka, Katherine Irvine & Sofia Kaipainen: Kaupunkiluonto nuorten hyvinvoinnin lähteenä – kyselytutkimus Lahden yläkoululaisille

Simo Laakkonen: Kohti lähiluonnon yhteiskunnallisen monimuotoisuuden tutkimusta?

Esitelmien abstraktit

Perjantai 29.4 klo 14.00–15.30 (A06)

Monessa kaupungissa katuja uudistetaan voimakkaasti. Esimerkiksi Helsingissä on vuosittain tekeillä 200-300 katuhanketta. Rakentamista perustelevat uudet asuin- ja työpaikka-alueet, jotka tarvitsevat katuja ja kunnallistekniikkaa. Myös vanhoja katuja korjataan ja niiden alla kulkevia putkia ja kaapeleita uusitaan. Uudistamista perustelevat myös muuttunut liikennekäyttäytyminen, kuten pyöräilyn suosion lisääntyminen ja uudet liikennevälineet, kuten pikaraitiovaunut ja julkisten liikennevälineiden koon kasvu.

Kadun rakentaminen on kompleksinen ja monen lain säätelemä prosessi, jossa suunnitellaan mm. liikennettä, pysäköintiä, sadevesien ohjausta, hulevesiä, rakennekerroksia ja materiaaleja, valaistusta, tapahtumia, kaupallista toimintaa ja liikkumista. Rakennuslain mukaan katu on suunniteltava ja rakennettava siten, että se sopeutuu asemakaavan mukaiseen ympäristöönsä ja täyttää toimivuuden, turvallisuuden ja viihtyisyyden vaatimukset. Monissa kadun rakennusohjeissa puhutaan myös kadun kaupunkikuvallisesta merkityksestä. 

Käytännössä näyttää kuitenkin siltä, että kadunrakentamisessa tekniset ulottuvuudet määrittelevät rakentamisen ja ohittavat kadun monet muut ulottuvuudet ja tehtävät. Suunnittelussa katutila mielletään lähes pelkästään liikennealueena ja huoltotilana eikä yhteisenä tilana, joka on olennainen inhimillisen toiminnan näyttämö.  

Katua ei ole tapana pitää kaupungin merkittävänä julkisena tilana eikä paikkana, jossa tapahtuu kohtaamisia ja jolla on kaupallista, taloudellista, kansalaisuutta koskevaa, seremoniallista, poliittista, kulttuurista ja sosiaalista arvoa. Myös kaupungin katujen aineetonta perintöä laiminlyödään katusuunnittelussa: kaupunkilaisten siihen kiinnittynyttä muistia, kadun traditioita ja tapoja, leikkejä, tapaamispaikkoja ja merkityksiä. Historiallisesti katu on myös kaupunkivaurauden ja – sivistyksen tärkeä tekijä.

Uudet katusuunnitelmatkin ovat enemmän väyläsuunnittelua, joissa korostuu liikennevälineiden yhä nopeampi ja esteettömämpi kulku. Tätä osoittaa esimerkiksi Helsingissä tavoite poistaa raitiovaunupysäkkejä liikenteen nopeuttamiseksi.  Elävän kadun edellytys ja tärkein suunnitteluyksikkö on kuitenkin jalankulkija ja kävelijän perspektiivi sekä kadun monikäyttöisyyden ymmärtäminen. Hyvät kadut tekevät kaupungin.

Mutta minkälainen on hyvä katu? Tässä työryhmässä toivotaan esitettäväksi pohdintoja, joissa kiinnitetään huomiota kadun monitahoiseen merkityksellisyyteen ja elävän kadun suunnittelun ehtoihin ja mahdollisuuksiin. Miten kadun suunnittelusta voidaan tehdä tulevaisuudessa kestävämpää? Miten kadun kulttuuriset ja sosiaaliset merkitykset voitaisiin huomioida peremmin?  

Työryhmän puheenjohtajat:

Mervi Ilmonen, Yhdyskuntasuunnittelun seura /Aalto-yliopisto

Tuomas Santasalo, Yhdyskuntasuunnittelun seura

Esitelmät:

Paula Julin & Janne Viitamies: Kauppakatuyhteisö ja Jyväskylän kävelykadun uudistus 

Jarre Parkatti: Gatan som byggsten för staden

Mervi Ilmonen: Katu ekosysteeminä: esimerkkinä Helsingin Hämeentie

Johannes Jutila & Tarja Outila: Innovatiivinen paikoitus ja hulevesien hallinta kestävässä ja älykkäässä kaupungissa

Esitelmien abstraktit

Perjantai 29.4 klo 10.00–11.30 (A2b)

Suomessa koettiin voimakas kaupungistuminen vasta toisen maailmansodan jälkeen. Maaltamuutto, kaupunkien kasvu, lähiöiden rakentuminen ja siirtymä teolliseen ja jälkiteolliseen yhteiskuntaan tapahtuivat nopeasti 1960–1970-luvuilla. Yhtäältä muutokset merkitsivät yhteiskunnan kehitystä ja elintason nousua, mutta toisaalta niitä kritisoitiin jo tuoreeltaan. Esimerkiksi lähiörakentamisen ja -asumisen, autoistumisen, kaupunkikeskustojen uudistamisen, ympäristön saastumisen ja massamuuton seurauksista keskusteltiin vilkkaasti jo muutosten tapahtuessa, ja eri alojen tutkijat ja taiteilijat alkoivat analysoida ja dokumentoida rakennemuutosta, ympäristöongelmia, lähiöiden elämää ja tyhjenevää maaseutua eri näkökulmista jo 1960-luvun lopulla.

Kaupungistumisen ja teollistumisen ongelmiin etsittiin aktiivisesti myös ratkaisuja, joiden tulokset alkoivat myöhemmin näkyä esimerkiksi ympäristöliikkeen nousun ja kaupunki- ja asuntosuunnittelun uudistumisen muodossa. Yhteiskunnallisen tasa-arvon kysymykset olivat monella tapaa pinnalla ja hyvinvointivaltiota rakennettiin. Kutsumme tähän työryhmään papereita, joissa käsitellään kaupungistumisesta 1960–1970-luvuilla käytyä yhteiskunnallista keskustelua sekä erilaisia ratkaisuehdotuksia, joissa ajatus “kestävästä kaupungista” oli läsnä esimerkiksi sosiaalisen tai ekologisen kestävyyden näkökulmasta, vaikkei välttämättä näiden käsitteiden kautta. Mitkä olivat keskeiset ongelmat, millaisia uudistuksia ajettiin? Millaisia kaupunkiutopioita 1960–1970-luvuilla oli? Millainen oli tutkijoiden, uusien yhteiskunnallisten liikkeiden tai taiteen rooli ongelmien esille nostajina ja kestävämpien ratkaisujen esittäjinä? Miten tämän aikakauden tapahtumat asettuvat osaksi pidempiä kehityskulkuja ja suhteutuvat nykyajan keskusteluihin ja ongelmiin? Ja miten 1960–1970-lukujen utopioille ja visioille on käynyt?

Työryhmän tavoitteena on nostaa esiin 1960- ja 1970-luvun murroskautta paitsi monien nykyisten kestävyysongelmien alkupisteenä myös aikana, jolloin ongelmia pyrittiin osoittamaan ja ratkaisemaan tuoreeltaan. Tästä näkökulmasta ajanjakson tarkastelulla on paljon annettavaa myös nykyhetken keskustelulle kaupunkien kestävyysongelmista ja niiden ratkaisuista. Työryhmässä pidettyjen esitelmien pohjalta on mahdollista tarjota käsikirjoituksia Historiallisen Aikakauskirjan numeroon 4/2023, jonka teema tulee olemaan Eriarvoisuuden ja tasa-arvoisuuden kaupunki.

Työryhmän puheenjohtajat:

Tiina Männistö-Funk, Historia, Turun yliopisto

Arja Turunen, Etnologia, Jyväskylän yliopisto

Esitelmät:

Annukka Sailo: Ahtaus kaupunkien sosiaalisesta ja mielenterveydellisestä kestävyydestä 1960- ja 1970-lukujen Yhdysvalloissa käydyssä keskustelussa

Arja Turunen: Sukupuolten roolit, feminismi ja asumisen utopiat 1960-1970-luvuilla

Essi Jouhki: Lasten kaupunki? 1970-luvun leikkikenttäselvitykset ja haave sosiaalisesti kestävästä kaupungista

Hanna Tyvelä & Veera Moll: Kadonneet utopiat – lapsuuden paikat hyvinvointivaltion läpimurtokaudella

Esitelmien abstraktit

Thursday 28.4 at 15.15–16.45 (C8)

The topic of sustainable development has brought questions of social justice and the promotion of inclusive communities to an increasingly central stage in the field of urban studies. The promotion of equitable participation and right and access to urban amenities, on the one hand, and tackling socio-economic marginalization and urban segregation, on the other, reign high in the agendas of urban development. However, the ongoing Covid-19 pandemic has been estimated to strengthen existing inequalities and disparities and its effects are known to be unevenly distributed, with more vulnerable people and groups being affected the most. Furthermore, the pandemic context has caused a rise in neighbourhood disputes, straining coexistence on an everyday level.

The session explores the question of living together at a time when social fabric in cities and societies is rapidly changing, social realities are diversifying, and political views polarising. Instead of celebrating difference or advocating urban conviviality as a way of living through difference, this session presents an invitation to reflect critically on practices of coexistence and community-making and their affective and embodied everyday dynamics. We are interested in the conceptual potential that an exploration into the interplay between affective orientations, everyday life and societal change could have for our understanding of community dynamics as it unfolds. We claim that there is a need to understand what experiences of discrimination and exclusion affectively do and how people practice coexistence and construct communities in mixed urban environments as they lead their daily lives.

Conviviality is often used to discuss and analyse particularly urban forms of sociality. As a concept, it denotes the ambivalence of living together as it understands friction and negotiation to have a central place in community life. Yet, the empirical explorations into and of conviviality have focused mainly on the possibilities of negotiating difference and living with it, while the more frictional and conflict-prone aspect of diversity has been largely omitted. In this vein, the session sets out to frame the question of peaceful coexistence in the city as a question of urban sustainability by addressing how people construct, move through, exist in, and negotiate difference in the urban everyday. We invite empirical, conceptual, or theoretical presentations that explore how tensions caused by diversity can disrupt the social and political fabric and call into question what living together means. Questions of interest include, but are not limited to:

• How do cities “do diversity”, cope with it, and organize it either spatially, politically, or socially;
• How are diversity and difference constructed and negotiated by various people during everyday life;
• What do encounters with difference mean in terms of affective and embodied experience and what kind of negotiations do they initiate and require between people;
• How do urban connectivities and divisions emerge and develop in the everyday;
•  How to think about the dynamics of collectivity, alienation, and segregation in the urban context.

Possible languages of presentation are English and Finnish.

Session chairs: 

Eeva Puumala, Tampere University

Karim Maïche, Tampere University

Presentations:

Tuija Seppälä, Clifford Stevenson, Reetta Riikonen & Eerika Finell: Segregaation rakentuminen leikkipuistojen arjessa  

Riina Sinisalo: Negotiating Muslimness in urban space 

Denise Ziegler: At home in movement 

Minni Haanpää: On (not) belonging. Affective encounters in suburban everyday 

Jens Brandt: Spaces of possibilities: Feeling free and able to act 

Michiru Nagatsu & Mikko Salmela: The art of living together: urban community as affective niche construction

Abstracts

Friday 29.4 at 14.00–15.30 (A4)

In this panel we will explore the relationship between local movements and activism and urban environmental policy change, from their historical formation to contemporary practice. Environmental policy has developed in various ways and at multiple levels of governance. As cities are increasingly committed to adopting international and national environmental, conservation, and climate policy agreements, we want to focus on the practical side of this phenomenon. Our aim is to understand how meaningful policy changes occur locally, and what role citizens play in driving these changes. We welcome studies that examine critical issue formation, the role of stakeholders, spatial organization in the policy environment including development plans and zoning, democratic and undemocratic practices, transparency and public media disputes, and successful and unsuccessful policy outcomes. Theoretically and methodologically, we welcome papers applying diverse conceptual approaches, for example climate urbanism, critical case study and policy change, strategic development of cities and interpretative policy analysis.

Tässä työryhmässä tarkastelemme kansalaistoiminnan ja kansalaisliikkeiden roolia paikallisen urbaanin ympäristöpolitiikan muotoutumisessa, sekä historiallisesti että nykyhetken ilmiönä. Ympäristöpolitiikan paikallinen muotoutuminen on kehittynyt eri tavoin ja erilaisilla hallinnan tasoilla. Kun kaupungit kasvavissa määrin sitoutuvat noudattamaan erilaisia kansainvälisiä ja kansallisia ympäristö-, luonnonsuojelu-, ja ilmastosopimuksia, olemme kiinnostuneita näiden sitoumusten paikallisesta toimeenpanosta. Tavoitteemme on ymmärtää miten keskeiset ympäristöpolitiikan muutokset ilmenevät paikallisella tasolla, ja mikä on kansalaisten rooli tässä muutoksessa. Työryhmään ovat tervetulleita paperit, jotka analysoivat muun muassa sitä, millä tavoin jostakin ilmiöstä tulee merkityksellinen tapaus ympäristöpolitiikan kehittymisen kannalta, sidosryhmien roolia ympäristöpolitiikan muutoksessa, politiikan toimeenpanevaa hallinnan tasoa mukaan lukien kaupunkien strategiat ja kaavoitus, demokraattisia ja epädemokraattisia käytäntöjä, politiikan läpinäkyvyyttä, julkisia urbaaneja ympäristökiistoja mediassa, sekä onnistuneita ja epäonnistuneita esimerkkejä ympäristöpolitiikan toimeenpanosta. Teoreettisesti ja metodologisesti paperit voivat soveltaa erilaisia lähtökohtia, kuten esimerkiksi ilmastokansalaisuuden käsitettä, kriittistä tapaustutkimusta ja politiikan muutosta, strategista kaupunkikehittämistä, ja tulkitsevaa politiikka-analyysia.

Työryhmä on kaksikielinen, esitykset voivat olla englanniksi tai suomeksi.

Session Chairs / Työryhmän puheenjohtajat: 

Helena Leino, Tampere University

Selina Gallo-Cruz, College of the Holy Cross

Markus Laine, Tampere University

Presentations/esitelmät:

Verna Hahtola: Sosiaalinen media vaikuttamisen kanavana: case Arkkitehtuurikapina

Pasi Mäenpää & Henrietta Grönlund & Jana Turk: Yhteisöllinen resilienssi koronakriisissä Helsingissä

Selina Gallo-Cruz, Markus Laine & Helena Leino: Saving the Lungs of the City” From Dump Fires to Forest Conservation, a Comparative Analysis of Two Earliest Urban Environmental Movements in Worcester, Massachusetts and Tampere, Finland

Abstracts

Torstai 28.4 klo 15.15–16.45 (D13)

Maapolitiikka on kunnan strategisen suunnittelun väline. Maapoliittisten instrumenttien kuten kunnan maanhankinnan, maankäyttösopimusten, ja tontinluovutusten kautta ohjataan paitsi asuntorakentamisen ja muiden maankäyttömuotojen sijoittumista, myös kehitettävien alueiden ja rakentamiskohteiden laatua ja määrää. Maapolitiikan kautta vaikutetaan muun muassa siihen, sijoittuuko rakentaminen jo olemassa olevan kaupunkirakenteen sisään, vai levittäytyykö kaupunki kasvaessaan metsä- ja maatalousalueille. Maapolitiikan kautta vaikutetaan myös kaupunkien sosiaaliseen ja taloudelliseen kestävyyteen: Mahdollistaako maapolitiikka riittävän asuntotarjonnan sopeutumiskyvyn ja sitä kautta asuntomarkkinoiden toimivuuden ja asumisen kohtuuhintaisuuden? Pystytäänkö maapolitiikalla torjumaan tai lieventämään asuinalueiden haitallista eriytymiskehitystä?

Työryhmässä pohdimme, miten maapolitiikan avulla voidaan edistää kestävää kaupunkien ja kaupunkiseutujen kehitystä. Maapolitiikan saralla kaivataan lisää keskustelua muun muassa siitä, minkälaisia kestävyystavoitteita maapolitiikan kautta voidaan ja halutaan edistää, ja miten nykyiset maapoliittiset instrumentit toimivat näiden tavoitteiden edistämisessä. Tarvitsemme myös lisää ymmärrystä siitä, minkälaisia synergioita tai ristiriitoja kestävyyden eri ulottuvuuksien edistäminen maapolitiikan keinoin saattaa synnyttää. Toivotamme tervetulleiksi eri tieteenalojen edustajat sekä maapolitiikan käytännön toimijat.

Työryhmän puheenjohtajat:

Heidi Falkenbach, Aalto-yliopisto

Elias Oikarinen, Oulun yliopisto / Aalto-yliopisto / Turun yliopisto

Pauliina Krigsholm, Aalto-yliopisto / Maanmittauslaitos

Tuulia Puustinen, Aalto-yliopisto

Tea Lönnroth, Aalto-yliopisto

Esitelmät:

Puustinen Tuulia, Krigsholm Pauliina & Falkenbach Heidi: Maapolitiikka täydennysrakentamisen edistämisessä: Erilaiset täydennysrakentamistyypit ja niihin liittyvät maapoliittiset konfliktit

Krigsholm Pauliina: Kuinka kunnat ilmaisevat maapoliittisia tavoitteitaan?

Lönnroth Tea, Krigsholm Pauliina & Falkenbach Heidi: Tarjonnan tiellä vai tuoja? Maankäyttöpolitiikan yhteys asuntotarjontaan

Keinänen Olli: Täytyykö asuntojen pienentyä?

Firoozi Fooladi Babak: The effect of land development policies on Implementation of housing plans

Esitelmien abstraktit

Perjantai 29.4 klo 10.00–11.30 (A3)

Lähiöitä rakennettiin teollistuvassa Suomessa 1960- ja -70-luvuilla nopeasti kasvavien kaupunkiseutujen tarpeisiin. Lähiöt ovat oleellinen osa kaupunkien monimuotoisuutta, rakennetta ja tarinaa. Vuonna 1996 syntyi lähiöohjelma-apparaatti aluksi Asuntorahaston ja Kuntaliiton yhteisohjelmana. Tällöin tavoitteena vähentää 1990-luvun laman työttömyyden aiheuttamia segregaatio-ongelmia mm. korjausrakentamisen keinoin. Tämän jälkeen ohjelmavastuu siirtyi ympäristöministeriölle ja yhtenä työkaluna toimi Ara. Tultaessa 2000-luvulle myös lähiöprojektien näkökulma muuttui, kun maahanmuutto Suomeen kiihtyi ja vieraskielisten osuudet lähiöissä alkoivat kasvaa merkittävästi.

Lähiöillä on tärkeä rooli kaupunkien kestävyyden kehittämisessä. Lähiöt sijaitsevat usein kaupunkikeskustan ulkopuolella omaten kuitenkin kulkuyhteydet ja julkisen liikenteen reitit keskustaan. Lähiöiden maankäytössä on suosittu tiivistä rakentamista, mikä lisää energiatehokkuutta. Ytimellisen kaupunkirakenteen reunoilla sijaitsevat niin kutsutut satelliittilähiöt ovat usein luontoalueiden ympäröimiä tarjoten monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia asukkailleen, mikä lisää hyvinvointia ja terveysvaikutuksia.

Kaupunginosissa ja lähiöissä on myös paljon omaehtoista toimintaa kuten yhdistyksiä, kaupunginosalehtiä, kotisivuja ja festareita, mikä mahdollistaa sosiaalisten verkostojen rakentumista ja erilaisten ihmisten kohtaamisia. 2000-luku toi asuinalueiden kotisivut ja 2010-luku FB-sivut, joista monet erikoistuvat keskustelun lisäksi tavaroiden kierrätykseen. 2020-luvulle tultaessa yhteisöllisyyden ja yhteisen toiminnan muodot ovat muutoksessa vähintäänkin sukupolvien vaihdosten vuoksi. Digitalisaation ja etätyön kannalta lähiöt tarjoavat keskusta-aluetta edullisempaa asumista ja etätyötilaa.

Lähiöihin kohdistuu runsaasti kehittämis- ja kunnostustarpeita. Etenkin vanhempien lähiöiden infrastruktuuri ja rakennuskanta rapistuvat, mikäli niistä ei ole pidetty huolta. Lähiöiden lähipalvelutarjonta on saattanut supistua, mikä pakottaa asukkaat etsimään palveluita kauempaa. Tämä nostaa esiin kysymyksiä sosiaaliseen eriarvoistumiseen liittyvistä tekijöistä, kuten syrjäytymisestä. Myös erilaiset pinttyneet mainetarinat jopa vuosikymmenten takaa saattavat luoda perusteettoman huonoa kuvaa lähiöistä. Mustatulla maine heijastuu asuinalueen viihtyvyyteen ja imagon muodostumiseen, joka vaikuttaa suoraan ihmisten asumis- ja muuttovalintoihin sekä käsitykseen ja mielikuvaan paikasta.

Lähiöiden muutosta voidaan tarkastella ulkoisten ja sisäisten muutostekijöiden kannalta. Lisäksi muutoksessa voidaan tunnistaa jatkuvien ja toistuvien tekijöiden vaikutukset sekä epäjatkuvat muutokset. Epäjatkuvuusnäkökulmiin kuuluvat lähiöiden keskustojen kehittäminen ja esimerkiksi niihin liittyvät ostoskeskusyhtiöiden yhtiöjärjestykset sekä maanomistusmuodot ja tonttien vuokrasopimukset, jotka jäykistävät muutoksen toteutumista. Jatkuvuus- ja toistuvuusnäkökulmaan liittyvät kaupungin omistamien vuokra-asuntojen asukasvalinnat ja vastaavasti yksityisellä puolella asuntokaupat ja vuokraukset, jotka ovat riippuvaisia alueen sijoittumisesta asuntomarkkinoilla. Asuntomarkkinoilla hyvin pärjäävät alueet vetävät ”osaamisresursseja” puoleensa ja vastaavasti huonommilla alueilla näkyy käänteinen ilmiö yksilöiden tavoitellessa parempaa elämää. 

Työryhmän tarkoituksena on nostaa monimuotoiset lähiöt osaksi keskustelua kestävästä kaupungista. Lähiöitä voidaan tarkastella ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja kulttuurisen kestävyyden näkökulmista. Tarkasteluissa voidaan hyödyntää systeemistä ajattelua, jolla tarkoitetaan kyvyksi tunnistaa ja kuvata systeemisyyttä ja ymmärtää siinä vaikuttavien tekijöiden suhteita. Työryhmässä keskustellaan havainnoista, joita on kertynyt lähiöuudistusten ja lähiöiden muuttumisen myötä ja pohditaan, miten lähiöasumisessa voidaan parhaiten saavuttaa kestävyyden eri osa-alueita.

Työryhmän puheenjohtajat:

Hanna Heino, Vaasan yliopisto 

Ari Tolvanen, Helsingin kaupunki

Esitelmät:

Pirjo Turtiainen & Sampo Ruoppila: Lähiöiden asema suomalaisessa tutkimuksessa

Tuomas Honkaniemi: Narratiivien merkitys asuinalueen maineen muodostumisessa – esimerkkinä Lähiö-Inno-hankkeen Ristinummi ja Olympiakortteli

Hannu Kurki: Verkostot kaupunginosan kulttuurisen emansipaation toteuttajina

Eero Ahonala: Miten asukkaat organisoivat kaupunginosansa ilmastohankkeen

Esitelmien abstraktit

Torstai 28.4 klo 15.15–16.45 (A06)

Tutkimusten mukaan suomalaisten asuinalueiden segregaatiokehitys on syventynyt 2000-luvulla. Kaupunkialueet, joihin sosiaaliset ongelmat ja työttömyys kasaantuvat, kärsivät lisäksi huonosta maineesta. Asukkaiden kokemukset ja mielikuvat omista asuinalueistaan eivät kuitenkaan aina ole yhdensuuntaisia julkisen mielipiteen kanssa, vaan huonomaineisillakin alueilla asuu myös ihmisiä, jotka kokevat asuinpaikkansa viihtyisäksi ja merkitykselliseksi. Asuinalueiden kestävää kehitystä tarkastellessa on tärkeää pohtia erityisesti kaupunkien lähiöalueiden kehitystä; eriarvoistumiseen vaikuttavia tekijöitä – sekä päinvastoin, tekijöitä, joiden avulla segregaatiokehitystä voidaan estää tai lieventää.

Kulttuuriin liittyvät erilaiset toiminnat ja yhteisöt ovat keskeisiä kestävän kaupunkikehityksen edistämisessä. Kulttuuritoiminta, laadukas ja monipuolinen vapaa-ajan tarjonta sekä yhteisölliset tapahtumat ovat tärkeitä viihtyvyyden rakentamisessa. Kulttuuritoimintaan osallistumisen on havaittu edistävän esimerkiksi sosiaalisten suhteiden rakentumista ja paikkaan ja alueeseen kiinnittymistä sekä vahvistavan osallisuutta. Kulttuuri ja taide tarjoavat mahdollisuuksia toteuttaa itseään sekä mielekästä yhteisöllistä toimintaa, mikä taas lisää ihmisten välistä kommunikaatiota. Yhteisölliset taidemuodot, kuten teatteri sekä kulttuuritapahtumat ovat esimerkkejä siitä, miten taiteen tekeminen, kokeminen ja kuluttaminen yhdistävät ihmisiä. Samalla se usein myös rakentaa siteitä niihin alueisiin ja paikkoihin, joissa toiminta tapahtuu.

Työryhmässä tarkastellaan lähiökulttuuria yhteisöllisen kulttuuritoiminnan näkökulmasta. Sitä tuottavat eri toimijat, kuten kaupunki, seurakunnat, yhdistykset, kehittämishankkeet sekä neljäs sektori. Kulttuuritoiminta määritellään laajasti pitäen sisällään myös erilaiset vapaa-aikaan liittyvät paikalliset yhteisölliset toiminnat, kuten liikunnan. Esitykset voivat käsitellä erilaisia kulttuuritoiminnan muotoja, lähiöihin kohdistuvia suunnitelmia ja kaupunkistrategioita sekä menetelmiä, joiden avulla lähiöiden kulttuuritoimintaa voidaan tarkastella. Miten lähiöissä osallistutaan kulttuuritoimintaan? Millaisia visioita ja käytännön esimerkkejä omaehtoisesta kulttuuritoiminnasta löytyy?  Mikä on digitalisaation merkitys lähiöiden yhteisöllisessä kulttuuritoiminnassa? Miten kaupungit tukevat kolmannen ja neljännen sektorin toimijoita?

Työryhmän puheenjohtajat:

Eerika Koskinen-Koivisto, Jyväskylän yliopisto

Kaisu Kumpulainen, Jyväskylän yliopisto

Ari Kurlin Niiniaho, Cupore

Mervi Luonila, Cupore / Jyväskylän yliopisto

Sanna Ojalammi, Jyväskylän yliopisto

Olli Ruokolainen, Cupore / Jyväskylän yliopisto

Esitelmät:

Jenny Jumppanen: Helsingin alueellinen osallistava kulttuurityönmalli 

Salla Valle & Miina Pohjolainen: Lähiön sydän – 1960-luvun helsinkiläiset ostoskeskukset kaupunkiutopioiden näyttämönä

Eerika Koskinen-Koivisto, Kaisu Kumpulainen & Sanna Ojalammi: Kulttuuritoiminnan eri muodot Huhtasuon lähiössä 

Olli Ruokolainen, Mervi Luonila, Ari Kurlin Niiniaho: Lähiöt ja kulttuuritoiminta Jyväskylässä: strategioita, rahoitusta ja omaehtoisuutta   

Esitelmien abstraktit

Perjantai 29.4 klo 14.00–15.30 (C8)

Työryhmässä käsitellään kaupunkien kestävyyden edistämistä ihmislähtöisen ja ennakoivan palveluverkkosuunnittelun näkökulmasta. Ennakoivalla suunnittelulla tarkoitetaan sitä, että kaupungilla on asukkaiden palvelutarpeesta ja myös palvelukapasiteetista tilannekuva, joka ulottuu vähintään 10 vuotta tulevaisuuteen ja jopa huomattavasti pidemmälle, jolloin varaudutaan kaupungin omien palvelujen tonttitarpeeseen. Ennakoinnilla pyritään varautumaan tuleviin muutoksiin.

Pariisin ilmastosopimuksen tavoitevuosi 2050 pyrkii rajaamaan ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen. Palveluverkkosuunnittelu vaikuttaa myös päästövähennysten suunnitteluun, koska sillä vaikutetaan palvelujen saavutettavuuteen ja palvelujen tilaverkosta syntyviin päästöihin. Dynaaminen ennakointi tarkoittaa, että eri osapuolilla on käytössään automaattisesti päivittyvä tilannekuva tulevaisuudesta. Tämä edellyttää tiedon virtaamista eri tietolähteistä kuten väestöstä, kaavoituksesta, tonttien luovutuksesta, asuntorakentamisesta ja palvelurakennusten kunnosta.

Ennakointi edellyttää myös tulevaisuuteen liittyvien suunnitteluvaihtoehtojen havainnollistamista siten, että ne palvelevat suunnittelua, asukkaiden osallistamista ja päätöksentekoa. Kestävässä ja resilienssissä kaupungissa pyritään tilojen suunnitteluratkaisujen joustavuuteen ja ajalliseen muunneltavuuteen, jotka auttavat yhteiskuntaa sopeutumaan muutoksiin.

Lähiökehittämisessä on ryhdytty testaamaan matemaattista mallinnusta eri kehitysvaihtoehtojen testaamisessa ja vertailussa. Matemaattinen mallinnus paljastaa myös ristiriitoja erilaisten tavoitteiden välillä. Kumpaa pitäisi ratkaisuissa suosia: lähikouluperiaatetta vai asuinalueiden segregaation torjuntaa? Matemaattinen mallinnus mahdollistaa myös ilmastomuutokseen liittyvien skenaarioiden testaamisen. Mallinnus edellyttää eri muuttujien välisten yhteyksien kuvaamista. Mallinnuksesta hyötyvät sekä kasvavat kunnat että väestön vähenemisestä kärsivät alueet, koska se auttaa niitä hallitsemaan muutosta paremmin.

Digitalisointi murtaa perinteistä kaupunkien toimiala- ja virastorajoihin perustuvaa siiloutunutta ja hierarkkista hallintamallia, koska sen avulla mahdollistetaan organisaatiorajat ylittävien prosessien parempi hallinta. Perinteinen vastuiden tiukka rajaus ei toimi monimutkaistuvassa yhteiskunnassa vaan asioiden hallinta edellyttää yhteistä tietopohjaa ja prosessien läpinäkyvyyttä yli siilorajojen. Lisäksi digitalisointi mahdollistaa erilaisten saavutettavuustarkastelujen teon, joilla pyritään takamaan asukkaiden tasapuolista kohtelua ja palvelujen käytön helppoutta.

Suunnitteluajattelun muutokseen vaikuttaa myös Joseph Stiglitzin ihmislähtöinen hyvinvointimalli, jossa yksilö tai perhe on palvelujen suunnittelun keskiössä. Ihmiskeskeisessä suunnittelussa järjestelmä pyrkii tunnistamaan elämän muutoskohdat, joissa yhteiskunnan tarjoama tuki tai palvelut olisivat tarpeellisia muutoksen sujuvan toteutumisen kannalta.

Työryhmässä keskustellaan julkisen sektorin palveluverkkojen hallinnasta, hallintamalleista ja hallinnan digitalisoinnista sekä keinoista havainnollistaa erilaisia suunnitteluvaihtoehtoja ja tulevaisuuden kehitystä sekä kaupunkien organisoitumisesta vastaamaan uusia hallintamalleja.

Työryhmän puheenjohtaja:

Hannu Kurki, Helsingin kaupunkiympäristön toimiala

Esitelmät:

Eero Tervo: Palveluverkkosuunnittelun systeeminen muutos

Ilkka Kautto: Digitalisaatio haastaa kuntasektorin palvelujen hallintaa – Total Portfolio for Public Services: How to Prepare Existing Public Services for a Turnaround to a Life-events Triggered Proactive Ecosystem

Emilia Rönkkö: Ideasta kuntasektorin innovaatiohankkeeksi: Esimerkkinä palveluverkkosuunnittelun digitalisaatio

Hannu Kurki: Kuntien palveluverkkojen suunnittelu murroksessa

Viivi Snellman & Sonja Aarnio: Mellunkylän pilotti ja muutoksen vaikeus

Esitelmien abstraktit

Torstai 28.4 klo 15.15–16.45 (F001)

Pitkäjänteinen kehitystyö on tehnyt puurakennuksista varteenotettavan vaihtoehdon kaupunkien uudis- ja täydennysrakentamisessa. Puurakentaminen on kaupungeille merkittävä keino tavoitella hiilineutraaliutta. Lähtökohtina ovat sekä hiilen sitominen pitkäkestoisiin puutuotteisiin että substituutiovaikutus puun korvatessa hiilitaseeltaan epäedullisempia materiaaleja. Toisaalta puu ei ole pelkkä materiaalivalinta. Uusi puuarkkitehtuuri ja teolliset tuotantotavat muuttavat käsitystä kaupunkimaisesta puurakentamisesta. Puurakentamisen erityispiirteet vaikuttavat maankäytön suunnitteluun. Puun käytöllä vaikutetaan imagoon ja markkinoidaan asuinalueita. Sillä on myös ympäristö- ja elinkeinopoliittinen ulottuvuus metsien käytön, puun jalostusasteen ja teollisuuden kehittämisen kautta.

Työryhmässä tarkastellaan puurakentamista kestävän kaupungin näkökulmasta, ja kuten tutkimukseen kuuluu, myös kriittiset tarkastelut ovat tervetulleita. Ryhmän alateemoja ovat esimerkiksi seuraavat:

• Ekologinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys ja sen mielikuvat puurakentamisen perusteluna
• Puurakentamisen sisällyttäminen kaupunkien linjauksiin, osaksi arkkitehtuuripolitiikkaa ja muihin edistämisen keinoihin
• Teollinen puurakentaminen vaikuttamassa kaupunkisuunnittelun ja rakentamisen tavoitteisiin ja käytäntöihin
• Urbaanin puuarkkitehtuurin estetiikka, esikuvat, vaikutteet ja suhde perinteeseen
• Puurakentamisen vaikutus asumiseen ja asuinympäristöihin kaupungeissa
• Kaupunkien puurakentaminen ympäristö- ja metsäpolitiikan näkökulmasta

Työryhmän osallistujiksi toivomme muun muassa yhdyskuntasuunnittelun, rakennetun ympäristön, kaupunki- ja ympäristöpolitiikan, puuarkkitehtuurin ja puurakentamisen tutkijoita, kehittäjiä ja asiantuntijoita sekä kaupunkien kaavoituksen ja maankäytön parissa toimivia.

Työryhmän puheenjohtajat: 

Markku Karjalainen, Arkkitehtuurin yksikkö, Tampereen yliopisto

Markku Norvasuo, Arkkitehtuurin yksikkö, Tampereen yliopisto

Esitelmät:

Laura Berger & Kristo Vesikansa: Teollisen puurakentamisen typologioiden jäljillä

Florencia Franzini: The land use planning priorities underpinning attitudes towards implementing wooden multistory construction in Finnish municipalities

Marie Yli-Äyhö: Täydennysrakennuskonsepti – puukerrostalo Noppa

Markku Karjalainen: Moderni puukaupunki -hankkeen kokemukset 1997–2011

Markku Norvasuo: Kaupungit puurakentamista edistämässä

Esitelmien abstraktit

Friday 29.4 at 14.00–15.30 (D13)

Ecosystems and their biodiversity hold the key role in the life on Earth. Supporting the interconnected networks of ecosystems has become ubiquitous in global political agendas and planning discourses as yet another mark of the environmental accomplishments. Biodiversity is one of several contested concepts in the new ‘language of environment’, where sustainability acts as the umbrella concept (Jacob, 1996; Myerson & Rydin, 1996; Elander; Alm;Malbert ;& SandstrÖm, 2005).

Urbanization and intensive land use in cities belong to main reasons for biodiversity loss and are one of the most rapid human-driven factors that threat natural ecologies. Urban growth means that the green environment is increasingly occupied with buildings, traffic routes and other constructions, implying a gradient of human influence from city centers towards rural and natural areas. Parallelly, the alarming thread of climate change and biodiversity loss along with the increasing focus on health and sustainability prompts a deeper understanding of what biodiversity in urban environments means and how can urban planning and design develop practical solutions to the emerging critical situation.

Rewilding urban areas and reviving biodiversity through using the means of urban planning can tip the balance for the better and help with environmental repair, restoration, and enhancement processes. With more than a half of the world’s population living in urban areas, cities have become an unavoidable issue, not only for sustaining biodiversity and fostering natural habitats, but also for developing healthier urban life and enhancing wellbeing.

The session invites papers that aim at building a bridge between the urban management and its practices and the idea of planning for both human and the more-than-human, by providing a range of tools and strategies to increase biodiversity in urban environments. This challenges our ability to comprehend modes of existence that are often acknowledged as binaries. A combination of urban densification on the one hand, and natural restoration on the other, usually leads to separate human environments from those of a non-human natures and ecologies.

Reviewing current policies and regulations can offer a deep understanding of how agendas associated to the environmental and ecological governance and biodiversity are aligned (or not) with the urban growth discourse in Finland, as well as in other countries. This can be followed by a spatial reading of several available datasets at different scales (e.g., natural, health statistics, building footprint, land cover data). Areas of repair, restoration, and enhancement can be marked from different perspectives (e.g., participation, administrative, infrastructure) and at different scales (e.g., local, regional, national).

Session chairs:

Juho Rajaniemi, Tampere University

Laura Uimonen, Tampere University

Presentations:

Ari Hynynen: From Modernist to Nature-Based Urban Planning

Vappu Susi: Wild Cycling with More-Than-Human Others

Elina Inkiläinen & Anni Järvitalo: Eläinavusteinen suunnittelu avuksi luontokaupungin rakentamisessa?

Abstracts

Friday 29.4 at 10.00–11.30 (A4)

Segregation of neighbourhoods is one the topical challenges of sustainable urban development. Differences in the well-being of citizens between neighbourhoods are on the rise. Segregation also plays a part in social exclusion. Research has identified that residents’ possibilities to participate in neighbourhood development are lower in neighbourhoods associated with financial and social segregation than in areas with better levels of well-being. However, even disputed neighbourhoods can be places for diverse modes of community-making and participation.

This working group approaches sustainability of urban environments from the local view of neighbourhoods and their residents: What is the everyday life in neighbourhoods like? How do residents picture their local surroundings and well-being? To what kind of activities they take part in? How is sustainability present in everyday life? Who gets to be included in neighbourhood development and who are excluded? What kind of urban policy measures could advance social inclusion and decrease urban segregation in neighbourhoods? What kind of research methods serve analysing the everyday in neighbourhoods? What could the thriving and sustainable suburbs/neighbourhoods of the future look like?

Theoretical, methodological, and empirical papers discussing the everyday life, participation and well-being in neighbourhoods are welcomed in this working group.

Kestävän kaupunkikehityksen yksi keskeisimmistä haasteista on asuinalueiden eriarvoistuminen. Kaupungit eriytyvät sisäisesti ja niihin muodostuu eroja asuinalueiden hyvinvoinnin näkökulmasta. Asuinalueiden eriytymiseen liittyy ihmisten välisen eriarvoisuuden kasvu, minkä lisäksi segregaatio heikentää tietyillä asuinalueilla asuvien osallistumismahdollisuuksia alueensa kehittämiseen. Alueilla, joihin keskittyy taloudellista ja sosiaalista huono-osaisuutta, asukkaiden mahdollisuudet osallistua alueensa kehittämiseen ovat parempiosaisiksi luokiteltuja alueita heikommat. Toisaalta nämä alueet voivat olla myös monenlaisen yhteisöllisyyden ja toimijuuden paikkoja. Monilla tilastollisesti huonompiosaisilla alueilla asukasvaihtuvuus on kuitenkin suurta. Ihmiset kamppailevat arkielämässään erilaisten sosiaalisten ja taloudellisten ongelmien kanssa, minkä vuoksi aikaa, kiinnostusta tai resursseja osallistumiseen ei välttämättä ole, osallistumisen mahdollisuuksista ei olla tietoisia tai osallistumisen kysymysten ei koeta koskettavan omaa arkea.  Sosioekonomisten tekijöiden ja palvelurakenteen rinnalle uusiksi eriyttäviksi tekijöiksi voivat nousta myös asuinalueen tai asunnon tarjoamat mahdollisuudet elää ekologisesti kestävällä tavalla.

Lähestymme työryhmässä kaupunkien kestävyyttä lähiöiden ja asukkaiden arjen tasolla: Millaista arki lähiössä on? Mitä asukkaat ajattelevat lähiympäristöstään ja hyvinvoinnistaan? Miten ja mihin he osallistuvat asuinalueellaan? Miten esimerkiksi kestävyys näkyy asukkaiden arjessa? Keiden ääni pääsee lähiöiden kehittämisessä esiin ja keitä se poissulkee?

Millaisia ovat ihmisten omat käsitykset ja kokemukset osallisuudesta, hyvinvoinnista ja niiden osatekijöistä​? Millaisin arkisin tai kaupunkipoliittisin ratkaisuin asukkaiden osallisuutta voitaisiin vahvistaa ja alueellista eriytymistä vähentää? Entä millaisilla tutkimusmenetelmillä voidaan päästä lähelle asukkaiden arkea myös yhä moninaistuvimmissa lähiöissä? Miltä voivat näyttää tulevaisuuden hyvinvoivat ja kestävät lähiöt?

Kutsumme työryhmään teoreettisia, metodologisia ja empiirisiä esityksiä arjesta, osallisuudesta ja hyvinvoinnista lähiöissä. Työryhmä on kaksikielinen, esitykset voivat olla englanniksi tai suomeksi.

Työryhmän puheenjohtajat / Session chairs: 

Pauliina Lehtonen, Social Policy, Tampere University

Kaisa Hynynen, Social Policy, Tampere University

Liisa Häikiö, Social Policy, Tampere University

Patricia Donahue, US Fulbright Scholar, Faculty of Social Sciences, Tampere University

Esitelmät / Presentations:

Hannu Ruonavaara, Jarkko Rasinkangas & Katriina Rosengren: Municipalities for social inclusion. Anti-segregation policies in Finland 

Tytti P. Pasanen, Timo Lanki, Taina Siponen, Anu W. Turunen, Pekka Tiittanen, Tarja Yli-Tuomi & Jaana I. Halonen: Attributes of comfortable living environments in five Finnish cities and suburbs

Joonas Salmijärvi: Ilmastonmuutosasenteet suomalaisissa kaupungeissa ja lähiöissä 

Pauliina Lehtonen: Modes of community-making and participation in the neighbourhoods of Multisilta and Peltolammi

Eveliina Harsia & Pilvi Nummi: Maahanmuuttajataustaisille yrittäjille räätälöity osallisuusprosessi Kontulan ostarilla

Abstracts

Friday 29.4 at 14.00–15.30 (A3)

This session is inspired by a course on Urban Activism that we organized first time spring 2021. The aim of the course is to dive deep into local cases in Tampere, guided by the activists themselves. We thought we know our city, its disputes, and hidden jewels of grassroots, yet several new perspectives have opened to us. Cases mostly deal with taking vacant spaces into use, protecting spaces under threat as well as novel forms of social organization. Through these cases we started to see that insurgency plays important roles even in our contemporary cities.

Within the context of urban studies and planning, the notion of insurgent has been deployed to describe processes of urbanization, forms of urbanity and citizenship, and planning practices that happen outside, against, or indeed, as a result of state-sanctioned “spatialized policies” and professionalized practices, such as urban planning, architecture, and urban policy (Karaliotas & Swyngedouw, 2019, p. 374). We see insurgency in the whole spectrum from radical movements to everyday political action and soft change-making practices.

From the cases of the course, we noted that the roles of insurgency take shape around three main themes. First, insurgency criticizes the city, it contests and re-appropriates the processes of prevailing urbanization. It brings up what could be better. Second, it builds alternative realities, utopias enacted, and new spaces for action. In the places of insurgency people often experiment and show concretely through which practices things could be better. Third, insurgent spatial practices are very local. They reveal what is unfolding here and now, not least through contrasting with the dominant culture. They also reveal the precious local networks of people and their skills. 

What kind of insurgency are we then actually talking about? How is it intertwined with sustainability? What kinds of conceptualizations do we have to understand current insurgency better? What methods of research or analyses work in this context? We invite presentations that deal with case studies of insurgent spatial practices. Aim of this session is especially to understand better their roles in the quest for more sustainable cities. 

The chairs of the session belong to the Insurgent Spatial Practices collective (https://research.tuni.fi/insurgentspatialpractices/).

Session Chairs:

Elina Alatalo, Environmental Policy, Faculty of Management and Business, Tampere University

Mikko Kyrönviita, Environmental Policy, Faculty of Management and Business, Tampere University

Dalia Milián Bernal, Architecture, Faculty of Built Environment, Tampere University

Presentations:

Dalia Milián Bernal, Mikko Kyrönviita, Elina Alatalo & Veera Turku: Learning from Insurgent Spatial Practices 

Yimeng Yang: The Cultural Turn for Urban Social Movements in China: A Case Study of Guangzhou 

Hella Hernberg: Socio-political roles in mediating temporary uses of vacant spaces 

Tom Critchley & Chris Lawton: DIY Skate spaces and Youth Development – Practice-based cases from the UK and Jamaica

Abstracts

Torstai 28.4 klo 15.15–16.45 (A2b)

Kaupunkisuunnittelu on monimutkainen tehtävä, jossa monialainen osaaminen ja yhteistyövaatimukset korostuvat. Suunnittelutehtävät ovat vaikeutuneet entisestään kaupunkien kunnianhimoisten ilmasto- ja hiilineutraaliustavoitteiden vuoksi. Nykyiset kaupunkisuunnittelun käytännöt perustuvat pääosin arkkitehdin tiedontuottamisen perinteeseen, minkä vuoksi muiden alojen ammattilaisten voi olla vaikea osallistua tehokkaasti suunnittelutyöhön. Tämä näkyy mm. siinä, että useiden yhdyskuntasuunnittelulle keskeisessä asemassa olevien asiantuntija-alojen (kuten sosiaalitieteet, ilmastotiede sekä ympäristö- ja energiatekniikka) tuottama tieto ei ole luettavissa tehdyistä suunnitelmista ja on vaarassa jäädä kokonaissuunnitelmien ulkopuoliseksi aineistoksi.

Vuosina 2020-21 toteutettuun haastattelututkimukseen osallistui 35 kaupunkisuunnittelun parissa työskentelevää tai sitä varten tietoa tuottavaa suunnittelijaa ja asiantuntijaa. Haastatellut edustivat kuutta Suomen suurinta kaupunkia ja niiden eri yksiköitä. Tulosten perusteella näyttää siltä, että eri aloja ja tieteen traditioita edustavien asiantuntijoiden ja suunnittelijoiden tehokasta yhteissuunnittelua estää mm. kaupunkisuunnittelulle asetetut tulostavoitteet, joissa esim. hyväksyttyjen ja lainvoimaisten asemakaavojen määrä ohittaa laadullisten tavoitteiden saavuttamisen. Moni kokee työssään myös ajankäytöllisiä haasteita ja yhteissuunnittelu koetaan aikaa vieväksi. Haastatteluissa pohdittiin myös henkilökohtaisten ominaisuuksien ja työskentelytapojen merkitystä suunnittelukäytännöille – toiset haluavat työskennellä vuorovaikutteisesti ja pitävät suunnittelukysymysten yhdessä ratkomisesta, kun taas toiset työskentelevät mieluiten yksin. Vaikuttaa myös siltä, että uusin tutkimustieto ei tavoita suunnitteluratkaisuja tehokkaasti.

Työryhmätyöskentelyssä tavoitteena on jatkaa keskustelua näiden tulosten pohjalta ja pyrkiä siten ymmärtämään paremmin kaupunkisuunnitteluun liittyvän asiantuntijatiedon yhteensovittamisen todellisia käytäntöjä sekä vuorovaikutteisen työskentelyn edistämisen mahdollisuuksia kaupunkiorganisaatioissa. Työryhmään kutsutaan osallistumaan kaupunkisuunnitteluorganisaatioiden, konsulttiyritysten sekä tutkimusalojen edustajia.

Työryhmän teema kytkeytyy Smartland-tutkimushankkeessa tehtyyn osatutkimukseen. Smartland-hankkeen kokonaistavoitteena on tunnistaa ja kehittää maankäyttöpoliittisia toimintatapoja, joilla kaupunkikehitystä voidaan ohjata tehokkaasti kestävämpään suuntaan. Hanketta ovat toteuttamassa Aalto-yliopisto, Helsingin yliopisto, Turun yliopisto ja Ilmatieteen laitos ja sitä rahoittaa strategisen tutkimuksen neuvosto, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä. 

Lisätietoja: https://smartland.fi/

Työryhmän puheenjohtaja:

Tiina Merikoski, Aalto-yliopisto

Esitelmät:

Laura Hietakorpi: Karhukallion asuinalueen suunnittelu

Mari Ariluoma: Viherrakenteen rooli kestävässä kaupunkisuunnittelussa

Anna Suorsa, Anna-Maija Multas, Heidi Enwald, Anelma Lammi & Päivi Pyykkölä: Pandemioiden ehkäisyyn liittyvän tiedon kytkeminen osaksi tietoon perustuvaa päätöksentekoa kaupunkisuunnitteluprosessissa

Maria Jaakkola: Vihreän kaupunkimaiseman ymmärtäminen kaupunkisuunnittelun pohjana

Esitelmien abstraktit

Thurday 28.4 at 13.15–14.45 (A06)

The requirements for our urban living and working environments are changing and becoming more diverse. Green transformation is required, and—as identified also by the EU Commission’s New European Bauhaus (NEB) initiative—the ongoing climate and biodiversity crises do not care about national borders or professional boundaries. Tackling their implications in cities calls for a broad, transdisciplinary action where arts and creative approaches are currently underutilised but can play a significant role in building more resilient communities in the green transition towards smarter cities. The NEB initiative builds upon intertwining three core values, aesthetics, sustainability and inclusion, but how does the combination of these translate to practical urban planning and development actions in the Finnish context and beyond? 

The session gathers together researchers and creative practitioners interested in the topic of art and creativity in urban development, along with those already engaged in the local NEB implementations. Mixing presentations with common dialogues, the session will engage the audience to examine, among other relevant issues, the role of the NEB core values—aesthetics, sustainability and inclusion—in the development of urban environments and future cities. It thus holds the capacity to support mutual knowledge exchange between a diverse set of stakeholders, as well as contribute to future collaboration, including the NEB partner network knowledge bank, which can inform next steps in practical implementations. As one of the official partners of the NEB initiative, Metropolia University of Applied Sciences is prepared to continue upon these exchanges, also beyond the conference session. SPARCS project (EU Horizon 2020) supports the urban transformation towards energy positive and citizen-centric zero-carbon communities. We invite presentations from both practitioners and researchers from all relevant fields. 

Session chairs:

Päivi Keränen, Metropolia UAS / Tampere University

Jani Tartia, City of Espoo / SPARCS project, EU Horizon 2020

Presentations: 

Jyri Wuorisalo: Ilmasto- ja ympäristöturvallisuus kaupunkiluontosuhteen uudelleenmuotoilussa

Päivi Keränen: Designs for extending participation in planning urban green infrastructures

Jani Tartia: Co-creating sustainable cities – learnings from SPARCS project and beyond

Abstracts

Friday 29.4 at 10.00–11.30 (C8)

Urban areas are home to an increasing majority of the global population (54%), have a disproportionate share of the global energy consumption (60-80%), and are responsible for around 70% of global greenhouse gas (GHG) emissions [1]. The design and characteristics of urban areas influence their physical environment including – for example – the climate, air, water, noise, light, infrastructure, and nature; the amount of energy consumed; and GHG emissions. Urban environments also have significant impacts on the health and wellbeing of the population, for example influencing population health-promoting behaviour, their physical health due to exposure to environmental hazards, and mental health.

Science and engineering offers various methods to study urban areas in order to quantify its impact on energy and environment. Urban physics – defined as ‘the science and engineering of physical processes in urban areas’ – is an interdisciplinary research area that aims to understand how to provide an outdoor and indoor built environment that is healthy and comfortable under current and future scenarios [2]. It includes disciplines such as physics, climatology, aerodynamics, environmental chemistry, statistics, and geography.

This session aims to present research on the use of scientific and engineering approaches to study urban environments under current and future climates. This can include research that uses monitoring or modelling approaches to quantify the urban physical environment. In particular, we are interested in interdisciplinary submissions that related research on the physical environment to key social issues, such as population health, environmental justice, and systems thinking. Topics may include for example:

• Urban climate
• Air pollution
• Noise pollution
• Wind
• Climate change adaptation
• Building physics
• Space syntax
• Geographical Information Systems (GIS)
• Systems dynamic modelling

The session will take the form of a traditional conference session. However, with the agreement of presenters and depending on the weather, there may be the additional opportunity to offer a guided Urban Physics walk through central Tampere, with presenters discussing the role of urban form on the physical environment, health, and sustainability.

Session Chair:

Jonathon Taylor, Department of Civil Engineering, Tampere University

Presentations:

Achim Drebs & Kirsti Jylhä: The impact of heat waves on three different inhabited buildings – a micrometorological perspective

Raul Castaño-Rosa: COVID-19 and individual home energy-use and travel habits: understanding long-term environmental implications

Lauren Ferguson, Jonathon Taylor, Michael Davies & Phil Symonds: Understanding and mitigating the drivers of urban air pollution inequalities

Jonathon Taylor & Phil Symonds: Building Physics modelling of Indoor Environments at Population-Scale

Abstracts

Thursday 28.4 at 15.15–16.45 (C5)

The session explores urban sustainability as constituted in relation to spatial, social and/or data justice. Previous debates have shown the relevance of the questions of rights and justice in the understanding of urban life. Yet, there is much to be figured out of how more sustainable, democratic and equitable urban futures can be enhanced with a deeper understanding of the structural, political and technological causes of urban inequality. Spatial justice includes (without being limited to): right to access public spaces; right to be safe in the urban space; and right not to be discriminated in the urban space. Different dimensions of justice are constantly negotiated in everyday life and, thus, in addition to structural factors, also small, mundane practices and struggles are significant in the formation of rights or experiences of (in)justice.

(In)justice always happens in space, and in a way that has been increasingly linked with the datafication of the urban environment. Technology may easily generate invisible, and yet to be carefully studied, discriminatory and unjust practices, clashing with present and future visions of more equal, sustainable, and just cities. The question is whether and how a fair and just navigation across urban spaces can be guaranteed and, in the end, foster change towards more sustainable cities. New ethical paths need to be built where different dimensions and spatial, social and/or data features of justice are conceptually, methodologically, and empirically blended. The classical socio-spatial features generating inequalities and injustice such as location, race, gender, class, age or other personal characteristics are not cancelled, but are altered, and in some cases, even ‘augmented’ in the datafied urban spaces. Such datafied spaces are not separate from human beings but play an active part in urban everyday lives; as such, they actively contribute to the social construction of cities, and thus, to urban sustainability.

The aim of the session is to discuss the forms and manifestations of urban justice; how different forms of justice overlap in the urban field; and how such overlap might support urban sustainability. We welcome papers addressing spatial, social and/or data justice in relation to urban sustainability from different points of view, theoretical, methodological, and/or empirical. They can include, but are not restricted to:

• Spatial, social and/or data justice in the city
• The right to urban/suburban space
• Micro-scale actions and urban justice
• Human rights cities
• Urban ethics
• Hybrid urban everyday life
• Digital cities and urban sustainability

Session Chairs: 

Päivi Rannila, Faculty of Social Sciences, Tampere University

Miriam Tedeschi, Faculty of Law & Division of Geography, University of Turku

Presentations: 

Päivi Rannila & Miriam Tedeschi: Space, justice and everyday democracy: Conceptual starting points for advancing urban sustainability

Paul Tiensuu & Aino Hirvola: Urban space and collective action – What is in the relationship?

 Maiju Loukola: Spatial justice in your dreams

Virve Repo: An age-friendly suburb?

Jonas Sjöblom, Sanna Rikala & Antti Wallin: Local actors in sustainable urban brownfield redevelopment: a case from Hiedanranta area in Tampere

Abstracts

Torstai 28.4 klo 13.15–14.45 (D13)

Työryhmässä avataan teoreettisia ja empiirisiä näkökulmia yhdyskuntasuunnittelun yhteen peruskysymykseen: Miksi suunnittelemme maankäyttöä?   

Maankäytön hierarkkinen suunnittelujärjestelmä rakennettiin vastaamaan teollistuvan yhteiskunnan perustoimintojen tilallisen ohjauksen tarpeeseen. Taustalla olivat nopea taloudellinen kasvu, yhdyskuntarakenteen laajentuminen ja resurssien käytön kansallinen ohjaaminen. Nyt länsimaiset yhteiskunnat, Suomi mukaan lukien, ovat hyvin erilaisessa tilanteessa kuin viime vuosisadalla tehtäessä teollisuus- ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tavarantuotannon ja julkisen kulutuksen asemesta yhteiskunnallisen ja taloudellisen prosessin ydintä ovat ekologinen jälleenrakennus, tekniset ja sosiaaliset innovaatiot sekä lisäarvoa tuottavat asumisen ja työn ympäristöt. Väitämme, että suunnittelun on löydettävä keinot turvata moninaistuvan ja kansainvälisesti verkottuneen yhteiskunnan sosiaalinen, taloudellinen ja ekologinen uudistumiskyky. Myös teknisen toimintaympäristön muutos sähköiseksi ja tekoälyistyväksi ansaitsee nykyistä syvällisemmän analyysin.   

Pohdimme työryhmässä kriittisesti ja vaihtoehtoja hakien maankäytön suunnittelun yhteiskunnallista tehtävää ja kartoitamme uusia menettelyjä sekä julkisessa hallinnossa että yksityisessä kiinteistökehityksessä. Teoreettisen intressin ohella taustalla on meneillään oleva maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisuudistus. Iso uudistus organisoitiin vuonna 2018, tavoitteena yksinkertaistaa ja ajanmukaistaa Suomen suunnittelujärjestelmä vastaamaan isoihin tulevaisuuskysymyksiin, joista kestävä kaupunki on yksi tärkeimpiä. Loppuvuonna 2021 julkistettu lakiesitys ei kuitenkaan täytä kunnianhimoisia tavoitteita, minkä vuoksi kriittiselle ja rakentavalle keskustelulle on edelleen tarvetta.  

Jos suunnittelun ydintehtävä tulevaisuudessa on yhteiskunnan uudistumiskyvyn turvaaminen, keskiöön nousee jo rakennettujen alueiden uudistaminen – yhdyskunnan ekologista ja sosiaalista suorituskykyä parantavat muutokset. Pääosa asemakaavoituksesta tapahtuu jo nyt jo olevien kaavojen muutoksina. Miten muutosta saadaan ohjattua vihreän siirtymän ja kiertotalouden suuntaan? Millä keinoilla muutosta voidaan nopeuttaa? Olevan rakenteen muutosten määrittelyssä ja hankkeiden toteuttamisessa yksityisillä maanomistajilla ja kiinteistökehittäjillä on erittäin suuri rooli. Muutos ei toteudu, ellei se kannata. Tätä kautta kiinteistöjen arvo, arvon muutokset ja arvon luomisen tavat tulevat uudella tavalla yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen. Etelä-Suomen isojen kaupunkien kasvun ja siihen usein liittyvän arvon nousun vastapuolella on monien pienempien kaupunkien ja kirkonkylien supistuminen ja yleisesti Suomen aluekehityksen epätasaisuus. Moninaistuvassa ja verkottuneessa yhteiskunnassa reitit kestäviin yhdyskuntiin ovat moninaisia ja reunaehdot joskus nopeastikin muuttuvia. Näiden seikkojen täytyy vaikuttaa suunnittelun tavoitteisiin ja myös heijastua uudistuvaan suunnittelujärjestelmään.  

Kutsumme sekä tutkijoita että yhdyskuntasuunnittelun ja kiinteistökehittämisen ammattilaisia mukaan ideoimaan yhteiskunnan uudistumista vauhdittavaa suunnittelujärjestelmää. Sekä kotimaiset että kansainväliset näkökulmat ja esimerkit ovat tervetulleita. Työryhmä on avoin sekä tieteellisille papereille että lyhyille ideapuheenvuoroille. 

Työryhmä taustalla on PlanCity-tutkimusryhmä.

Työryhmän puheenjohtajat:

Ari Ahonen, PlanCity-tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto

Panu Lehtovuori, PlanCity-tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto

Jukka Puhto, PlanCity-tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto

Kimmo Sulonen, PlanCity-tutkimusryhmä, Tampereen yliopisto

Esitelmät: 

Panu Lehtovuori: Maankäytön suunnittelun uusi koulukunta

Terhi Tikkanen-Lindström: Yhteiskehittäminen kestävän kaupunkialueen suunnittelun ja jatkuvan arvonluonnin menettelynä – mahdollisuuksien ja rajoitteiden tarkastelua

Mari Jaakonaho: Asemakaavojen suunnittelutyylit resurssiviisauden ulottuvuuksien näkökulmasta, Case Vantaa 2015-19

Reko Laurilehto: Paikkojen bulevardit, Suunnittelumalleja kolmansien paikkojen tuottamiseksi Helsingin kaupunkibulevardien kaupunginosiin

Mikko Airikkala: Positiivisia oikeuksia vai negatiivisia vapauksia? Yleinen ja yksityinen etu suunnittelijoiden ja poliitikkojen suhtautumisessa hajarakentamisen ohjaukseen Vihdissä

Esitelmien abstraktit

Perjantai 29.4 klo 14.00–15.30 (A2b)

Kaupunkeihin kohdistetaan kovia odotuksia kestävän kehityksen edistämisessä, jopa globaalien haasteiden ratkaisemisessa. Kaupungeilla on toki vahvoja vipuvarsia – niin lainsäädännöllisiä tehtäviä, maan- ja kiinteistönomistusta kuin vahvoja yhteistyösuhteita – kestävyysmuutoksen vauhdittamisessa, ja monet muutokset on vietävä läpi kussakin kaupungissa erikseen. Osaa tarvittavista uudistuksista voidaan onneksi edistää myös yhdessä. Työryhmämme keskittyykin niihin yhteistyö- ja oppimisprosesseihin, joilla  kestävyysmuutosta voidaan vauhdittaa. Ne voivat koskea sekä kaupunkiorganisaatioita että kaupunkeja laajempina yhteisöinä, joihin lasketaan mukaan niin yksityinen sektori kuin kansalaisyhteiskunta.

Työryhmän perustamisen taustalla on VIPU-hanke (Kestävän kehityksen vipuvarret), jossa on laadittu toimintamalli kestävän kaupunki- ja kuntakehityksen käytäntöjen skaalaamiseksi. Tätä taustaa vasten meitä kiinnostavat erityisesti seuraavat kehittämistyötä ja sen vaikuttavuutta lähellä olevat kysymykset: Miten kestävän kaupunkikehityksen portinvartijat oppivat toisiltaan ja mistä he saavat vertaistukea kehittämistyölleen? Miten hyviä käytäntöjä on onnistuttu vahvistamaan paikallisesti, siirtämään kaupungista toiseen tai jopa valtavirtaistamaan? Miten kaupunkiverkostot, alueelliset tai kansalliset ohjelmat tai kansainväliset hankkeet tukevat kestävän kehityksen vauhdittamista?

Lisäksi tunnistamme useita muita kysymyksenasetteluja. Niin kaupunki- tai teemakohtaiset kuin vertailevat tutkimukset ovat yhtä lämpöisesti tervetulleita. Ketkä kestävyysmuutosta ajavat, ketkä jarruttavat? Miten kestävyysmuutos on politisoitunut ja mitä vaikutuksia tällä on? Mitä polkuriippuvuuksia kestävyysmuutoksen tiellä erilaisissa kaupungeissa on? Miten kestävyys on eri tahoilla määritelty ja miten tämä vaikuttaa päätöksiin? Miten yhteistyösuhteet kaupunkien sisällä ja välillä vaikuttavat kestävyysmuutokseen?

Tilaa löytyy kernaasti myös kriittisille pohdinnoille. Mitä ongelmia liittyy kaupunkien ja niiden verkostojen roolin korostamiseen kestävyysmuutoksessa? Onko vaarana, että kaupunkien edelläkävijyysretoriikka tai viestinnällinen imagonrakennus ohjaavat kohti pikavoittoja systeemisen muutoksen sijaan? Onko tärkeämpää olla hyvien ratkaisujen kehittäjä ja mahdollistaja kuin kuin olemassa olevien ratkaisujen viisas hyödyntäjä? On myös hyvä pohtia, onko edelläkävijyys pelkkää kuvitelmaa. Miten hyvin olemme lopulta perillä siitä, mitä ulkomailla tehdään? Tai edes meillä Suomessa? Entä jos käsityksemme eri tahojen edelläkävijyydestä tai perässätulijuudesta perustuukin pintapuolisiin oletuksiin? Ja miten menestyneiltä näytetäänkään, jos kansainvälisissä vertailuissa huomioidaan myös muualle kohdistuva kuormitus (esimerkiksi kulutuksemme kautta toiselle puolella maailmaa ilmenevät ilmastopäästöt) ? 

Työryhmän puheenjohtajat:

Kaisa Schmidt-Thomé, Demos Helsinki

Jani Päivänen, FCG Oy

Virve Hokkanen, Kestävä kaupunki -ohjelma

Jaana Nevalainen, Lähiöohjelma 2020-2022

Esitelmät:

Tommi Vasko  & Kaisa Karvinen: (Uudelleen) määrittyvät alueellisuudet – monitaiteinen kevätkoulu Narvan kaupunkiympäristön lukemisen sekä yhteen tulemisen paikkana ja menetelmänä / Reconfiguring Territories – Spring School in Narva 

Janne Viitamies, Katariina Valtonen & Paula Julin: Ydinkeskustan kestävä tulevaisuus -hanke / Collaborative project on the sustainable future of city centres 

Oya Duman: What is Holding Back the City-Regional Collaborative Processes? Reflections from MAL 2019 Planning Process

Kaisa Schmidt-Thomé & Jani Päivänen: Hyviä käytäntöjä skaalaamalla kohti uutta normaalia? / Towards a New Normal by scaling good practices

Esitelmien abstraktit