Makro- ja mikrotasojen näkökulmat systeemiseen tiedonhallintaan kaupunkisuunnittelussa ja -kehittämisessä

Keskikokoisen korkeakoulukaupungin vetovoima- ja laatutekijöiden käsitteellisiä kerroksia

Heli Kurikka
Tampereen yliopisto, Alueellisen kehittämisen tutkimusryhmä Sente

Korkeakoulutoiminta on yksi nykyaikaisten kaupunkien tärkeimmistä kasvun ajureista. Suurimmissa kaupungeissa laaja koulutustarjonta, vireä ilmapiiri, monenlaiset asumismahdollisuudet ja palvelutarjonta houkuttelevat opiskelijoita, opettajia ja tutkijoita kuin itsestään. Pienemmissä korkeakoulukaupungeissa vetovoima ei ole itsestäänselvyys. Mikä tekee kaupungista laadukkaan ja houkuttelevan korkeakouluyhteisön näkökulmasta? 

Korkeakoulukaupungin laadun ja vetovoiman mittaaminen ei ole yksinkertaista. Kaupungin (tai paikan) laadulla voidaan tarkoittaa hyvin monenlaisia asioita. Kokonaisuutta voidaan hahmottaa käsitteellisinä kerroksina, joiden kysymyksenasettelu ja tietoperusta vaihtelevat. Laatua voidaan tarkastella systeemitasolla ympäristön kvantifioitavina ominaisuuksina tai toisessa ääripäässä mikrotasolla subjektiivisesti yksilöiden paikoille antamien merkitysten valossa. Erilaiset lähestymistavat ja niistä käytävät keskustelut eivät aina välttämättä kohtaa toisiaan. 

Seinäjokea tapausesimerkkinä käyttävässä Kevola-hankkeessa lähestytään keskikokoisen korkeakoulukaupungin laatua useiden käsitteellisten kerrostuminen kautta. Seinäjoki on korkeakoulukaupunkina melko nuori, vaikka siellä nykyään onkin suuri ammattikorkeakoulu sekä yliopistokeskustoimintaa, joiden volyymejä on tarkoitus kasvattaa. Kaupungin identiteetti ja rakenteet korkeakoulukaupunkina ovat kuitenkin vielä muovautumassa. Tarvitaan monipuolisista tietolähteistä nousevia aineksia, jotta eri toimijat voivat muodostaa yhteisen näkemyksen kaupungin tulevaisuudesta. 

Seinäjoki kasvaa jopa poikkeavasti siihen nähden, että se ei ole varsinainen yliopistokaupunki. Haluamme selvittää, mihin eri tekijöihin tai tekijöiden yhdistelmiin Seinäjoen vetovoima perustuu. Onko kyseessä vain opiskelu- ja työpaikkojen vetovoima, onko kaupungin laadulla merkitystä ja millaisia ryhmiä kaupunki houkuttelee tai toisaalta ei houkuttele? Tarkastelemme kysymyksiä ensin ylätasolta katsottuna vertailevin määrällisin indikaattorein. Toiseksi selvitetään korkeakouluyhteisön näkemyksiä kaupungin koetuista mahdollisuuksista ja laadusta verkkokyselyn ja osallistavan GIS-kyselyn avulla. Lopuksi haastatteluilla poraudutaan siihen, mitä kaupungin tarjoama ympäristö ja mahdollisuudet korkeakouluyhteisön jäsenille merkitsevät. Virikkeitä haetaan myös muista pohjoismaisista keskikokoisista korkeakoulukaupungeista.

Väestöennusteet osana koulutuksen palveluverkkosuunnittelua

Rasmus Aro
MDI / Turun yliopisto, sosiaalipolitiikan laitos

Palveluntarve ja palveluntarpeen kehitys saa tai pakottaa yhtenä tekijänä kuntia arvioimaan palveluverkkojansa. Vaikka kouluverkon kehitys ei ole ollut täysin sidoksissa väestönkehitykseen (Tanttarimäki & Törhönen 2016a), koulutuspalveluiden tarve on suoraan sidottu koululaisikäluokkien kehitykseen. Palvelutarve kokee shokin 2020-luvulla, 2010-luvulla Suomen poikkeuksellisen suuren syntyvyyden laskun seurauksena (syntyvyydestä enemmän esim. Rotkirch 2020).

Palveluverkon suunnittelun kannalta haasteena on tunnistaa (kunnan sisäinen) alueellinen variaatio väestönkehityksessä: koululaisikäluokkien kehitys voi olla hyvinkin epätasaista kunnan sisällä esimerkiksi väestörakenteen, väestönkehityksen rakenteen tai asuntotuotannon eroista johtuen. Lisäksi haasteena on nähdä 2020-lukua pidemmälle, aiempi matala syntyvyys ei takaa tulevaa matalaa syntyvyyttä, mutta ei myöskään syntyvyyden kasvua. 

Väestöennusteita ja väestöskenaarioita jalostamalla voidaan tukea koulutuksen palveluverkon suunnittelua ennakointitiedolla. Jotta tulevaa palvelutarvetta voidaan arvioida perustellusti myös pitkällä aikavälillä, kansalliset tai yhden tulevaisuudenkuvan ennusteet eivät tarjoa riittävän monipuolista tietoa. Kansallisten ennusteiden haasteena on alueellisten ominaispiirteiden laimeneminen: vaikka muuttoliike lasten ryhmässä on keskimäärin vähäistä (esim. Fischer & Malmberg 2001; Nivalainen 2019), tietyillä alueilla tai tietyissä kunnan osissa näin ei välttämättä ole. Yhden tulevaisuudenkuvan ennusteet eivät taas pysty perustellusti arvioimaan osatekijöitä, joihin liittyy merkittävää epävarmuutta, kuten syntyvyyttä.

Väestöennusteilla, joissa tunnistetaan paikallisen väestönkehityksen rakenne ja historia, alueelliset ominaispiirteet sekä mahdolliset muutostekijät voidaan tarkentaa lähtöolettamia paremmin perustelluiksi sekä huomioida tulevia ominaispiirteitä kuten muuttuva asuntokanta tai asukasprofiili. Muodostamalla useampia ”väestöskenaarioita” yhden ennusteen sijaan voidaan vähentää epävarmuutta väestönkehityksen osatekijöissä, joihin liittyy merkittävää epävarmuutta (kuten syntyvyyteen liittyy). Tällöin tuleva palveluntarpeen suunnittelussa hyväksytään tulevaisuuteen liittyvä epävarmuus ja tulkinta tulevasta perustuu todennäköisen kehityksen ”haarukkaan”. Samalla todennäköiset ja epätodennäköiset tulevaisuuden kuvat erottuvat toisistaan. Useilla alueen ominaispiirteet tunnistavilla väestöskenaarioilla voidaan myös tunnistaa osatekijät, joihin liittyy hyvin suurta epävarmuutta ja sivuuttamisen sijaan huomioida tämä osana palveluverkon suunnittelua.

Helsingin kaupungin koulusegregaation hanke nivomassa kouluun nivoutumia palveluita yhdenvertaisten mahdollisuuksien toteutumista edistäväksi kokonaisuudeksi

Viivi Snellman, Carola Harju, Jenni Väliniemi-Laurson, Venla Bernelius, Sanna Ranto & Netta Mäki
Kaikkien koulu -hanke, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki on osallistunut Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaan koulusegregaation vähentämistä koskevaan toimialojen väliseen yhteistyöhön ja kaupunkisuunnittelun kehittämiseen Oikeus oppia –ohjelmassa ja kaupungille myönnettiin tätä tarkoitusta varten valtion erityisavustus vuosiksi 2022–2023. Helsingin hankkeen nimi on Kaikkien koulu ja sen keskeisimpinä tavoitteina on vahvistaa kaupungin tietopohjaa koulusegregaatiosta ja oppilasalueista sekä dokumentoida ja kehittää edelleen yhteistyömalleja ja toimenpiteitä oppilasalueiden eriytymisen vähentämiseksi. Hankkeen käytännön toteutuksessa on ollut kolme kärkeä 1) koulusegregaatiota kuvaavan tietopohjan ja mittariston luominen 2) koulujen myönteisen erityiskohtelun määrärahojen jaon uudistaminen ja 3) palveluverkon ja koulupiirien kehittäminen kaupunkiuudistuksen tueksi. 

Esityksessä keskitytään Kaikkien koulu -hankkeen kolmanteen kokonaisuuteen eli palveluverkon ja koulupiirien kehittämiseen segregaation ehkäisemisen näkökulmasta. Hankkeessa on jatkettu Valtiovarainministeriön rahoittaman Ihmislähtöiset palveluverkot -hankkeen (Digipave) 2020-2022 puitteissa tehtyä tapaustukimusta Helsingin Mellunkylässä. Ihmislähtöisen palveluverkkosuunnittelun kolme keskeistä haastetta ovat palveluverkkosuunnittelun ennakoitavuuden parantaminen moninaisten prosessien ja tiedon virtaamisen edellytysten kautta sekä etenkin asiakkaiden palvelutarpeiden, ihmislähtöisyyden ottaminen suunnittelun lähtökohdaksi perinteisen palvelutuotantolähtöisen toimintatavan sijaan. 

Ihmislähtöinen palveluverkkosuunnittelu ja asukaslähtöinen toimintapa luovat mahdollisuuksia moninaisten haasteiden kuten alueiden eriytymiskehityksen hillitsemineen. Uusi toimintatapa edellyttää kuitenkin yhteisten tavoitteiden määrittelemistä, yhtenäisiä priorisoimisen periaatteita sekä yhteisiä mittareita tavoitteiden toteutumisen seuraamiseksi. Ihmislähtöinen palveluverkkosuunnittelu edellyttää myös yhteistyötapaa, jossa osapuolten osallisuuden kokemuksen vahvistaminen mahdollistaa yhteiseen tavoitteeseen kiinnittymiseen kaikilla kaupunkiorganisaation tasoilla sekä asukasyhteistyössä. Esityksessä tarkastellaan myös käytännön yhteistyössä tehtyjä havaintoja suhteessa tutkimustiedon havaintoihin esimerkiksi ReUrbia -hankkeessa.

Tieto ja tietäminen kaupunkisuunnittelussa

Eevi Juuti, Piia Markkanen, Anna Suorsa, Anna-Maija Multas, Heidi Enwald & Emilia Rönkkö
Oulun yliopisto, arkkitehtuurin yksikkö, informaatiotutkimuksen yksikkö

Kaupunkisuunnittelu on monialaisessa yhteistyössä tapahtuvaa toimintaa, jossa tieto ja sen hyödyntäminen on keskiössä. Käsitys siitä, mitä tarkoitamme tiedolla tai tietämisellä kaupunkisuunnittelussa, ei ole saanut alan tutkimuksessa tai käytännön työssä tarpeeksi huomiota. Suunnittelututkimus on käsitellyt tietoon ja tietämiseen liittyviä kysymyksiä, mutta käsitteistö ei ole vakiintunutta ja siksi aiheesta käytävä keskustelu on paikoin haastavaa. Jotta voimme aidosti kehittää kaupunkisuunnittelun prosesseja ja parantaa suunnittelun lopputuloksia rakennetussa ympäristössä, on tarpeen kartoittaa, millä tavalla tiedon käsittelyyn, luomiseen, hallintaan ja hyödyntämiseen liittyviä ilmiöitä on aiemmassa suunnittelututkimuksessa käsitelty.

Oulun yliopiston arkkitehtuurin ja informaationtutkimuksen yksiköiden yhteistyössä tekeillä olevassa kartoittavassa tutkimuskatsauksessa selvitetään, minkälaisia informaatioon, tietoon ja tietämykseen liittyviä käsitteitä arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun tutkimuksessa on käytetty ja mistä näkökulmista niitä on tarkasteltu. Hyödynnämme tarkastelussa tietoon ja tietämisen ilmiöiden tutkimukseen erikoistuneen informaatiotutkimuksen alan laajaa käsitteistöä, joka voi auttaa ymmärtämään ja selkeyttämään tietoon liittyviä näkökulmia kaupunkisuunnittelussa.

Informaatiotutkimuksessa organisaatioiden tietoprosessien ja tiedonhallinnan ajatellaan koostuvan sekä mikro- että makrotason toiminnasta. Näiden tasojen välinen vuorovaikutus mahdollistuu, kun keskiöön nostetaan ajatus ihmisistä sosiaalisina toimijoina työ- ja arkielämässä, jossa tehdään jatkuvasti päätöksiä erilaisen tiedon perusteella. Ihmiset toimivat informaatioympäristöissä, joita muodostavat esimerkiksi erilaiset tietolähteet, toiset ihmiset sekä fyysiset ja virtuaaliset olosuhteet. Informaatioympäristöissä kehittyy tietokäytänteitä, jotka voivat tukea tai estää tiedon käyttöä ja monialaista yhteistyötä eri tilanteissa. Näiden ilmiöiden ymmärtäminen ja esiintuominen kaupunkisuunnittelun prosesseissa lisää läpinäkyvyyttä ja yhteisen ymmärryksen rakentamista sekä tutkimuksessa että käytännön suunnittelutyössä. Tämä voi osaltaan vahvistaa laadukkaiden kaupunkisuunnittelun prosessien ja monialaisen yhteistyön kehittämistä. Esityksessä esittelemme tutkimuksen alustavia tuloksia.

Kaupunkiuudistuksella elinvoimaa Helsingin esikaupunkialueille

Eeva Mynttinen
erityissuunnittelija
Asuminen, Talous- ja suunnitteluosasto, Helsingin kaupunki

Jasmin Bayar
tutkija
Asuminen, Talous- ja suunnitteluosasto, Helsingin kaupunki

Kaupunkiuudistus on Helsingin kaupungin poikkitoimialainen toimintamalli, jolla kaupunki pyrkii toteuttamaan strategisia tavoitteitaan segregaation ehkäisemiseksi ja asuinalueiden elinvoimaisuuden vahvistamiseksi. Kaupunkiuudistuksen malli on osa Helsingin Asumisen ja siihen liittyvän maankäytön toteutusohjelmaa 2020 (AM-ohjelma). Lisäksi Helsingin kaupunkistrategiaan 2022–2025 on kirjattu, että Helsinki harjoittaa myönteistä erityiskohtelua ja torjuu eriytymistä kattavasti toimialat ylittäen nimetyillä kaupunkiuudistusalueilla. 

Kaupunkiuudistuksen tavoitteena on parantaa kokonaisvaltaisesti kohdealueiden palveluja, viihtyisyyttä ja houkuttelevuutta sekä mahdollistaa alueille laadukas täydennysrakentaminen. Lisäksi alueille luodaan uutta elinvoimaa kunnostamalla ja uutta rakentamalla sekä panostamalla nykyisten asukkaiden viihtymiseen. Kaupunkiuudistusta suunnitellaan ja toteutetaan yhteistyönä yli kaupungin toimialarajojen. Lisäksi kaupunkiuudistusta tehdään yhdessä alueiden asukkaiden ja toimijoiden kanssa muun muassa vahvistamalla alueellista osallisuutta ja vuorovaikutusta sekä pilotoimalla erilaisia kokeiluja kaupunkiuudistusalueilla. 

Tieto tukee kaupunkiuudistusta ja laajentaa ymmärrystä alueisiin liittyvistä kehitystarpeista. Kaupunkiuudistuksen tavoitteiden toteutumista seurataan vuosittain. Tavoitteiden toteutumisen seurantamittarit voidaan jakaa lyhyen ja pitkän tähtäimen mittareihin. Lyhyen tähtäimen mittarit seuraavat kaupunkiuudistuksen kuluvan vuoden toimenpiteiden toteutumista ja kaupunkiuudistusalueiden pitkän tähtäimen tavoitteiden kehittymistä seurataan tilastoaineistolla. Kaupunkiuudistus on pitkäjänteistä aluekehittämistä ja kaupunkiuudistusalueille kohdennettavien toimenpiteiden vaikutukset näkyvät niin alueilla kuin seurannassakin vasta useamman vuoden kuluttua.​