Hiiliä ja ihmisiä – kaupunkiluonto osaksi kaupunkien ilmastotavoitteiden saavuttamista
Torstai 28.4 klo 13.15–14.45
Kaupunkipuiden hiilivarastot
Eeva-Maria Tuhkanen, Luonnonvarakeskus; Miia Mänttäri, Helsingin yliopisto / Luonnonvarakeskus; Inkeri Salo, Helsingin yliopisto & Leena Linden, Helsingin yliopisto
Tutkimme Luonnonvarakeskuksen koordinoimassa i-Tree -hankkeessa kaupunkipuiden ekosysteemipalveluita neljässä kaupungissa (Turku, Tampere, Helsinki, Pori) ja Malmin hautausmaalla. Mallinsimme kaupunkipuustotiedon ja i-Tree Eco -sovelluksen avulla mm. kaupunkipuiden vuotuista hiilensidontaa ja hiilivaraston. Kohteena oli julkisia, kaupungin tai seurakunnan hallinnassa olevia keskusta- ja puistoalueiden puita. Vertailimme myös Turun Kupittaan puiston puiden hiilivarastoa ja -sidontaa kahdella erityyppisellä lähtöaineistolla: puurekisteritiedoilla ja i-Tree-ohjeen mukaisesti mitatuilla tiedoilla. Havaitsimme, että puun latvusmittojen ja kunnon arvioiminen vaikuttavat sekä hiilen sidonnan että hiilivaraston mallinnustulokseen.
Mallinnuksen tulokset antavat käsityksen kaupunkipuiden hiilivaraston suuruusluokasta maanpäällisten puunosien ja puutuneiden juurten osalta. Hiilivaraston laskenta perustuu puun biomassan laskemiselle, joka pohjautuu rungon läpimittaan ja puun korkeuteen. Vuotuisen hiilensidonnan laskentaan vaikuttavat lisäksi arvioitu vuotuinen kasvunopeus, sijainti ja pakkaseton aika, puun kunto, valon saatavuus ja maankäytön mukaan arvioitu hiilen vapautuminen puustosta nopeiden tai hitaiden prosessien kautta, kuten hakettaminen, palaminen tai maatuminen. Kasvunopeuden arviointi perustuu valtaosin metsäpuilla mitattuihin kasvumalleihin ja rajalliseen puulajivalikoimaan. Puulajikohtaisten kasvumallien mittaaminen parantaisi mallinnuksen tarkkuutta. i-Tree Eco ei myöskään huomioi puun juuristosta maahan juuristokarikkeena päätyvää hiiltä, joka saattaa olla suuri osuus puun sitomasta hiilestä, ja sitoutua maahan pitkäksi aikaa.
Esityksessä esitellään i-Tree-mallinnuksen hiilituloksia ja pohditaan niiden rajoituksia. Pohdin myös, mitä näissä kaupungeissa mallinnetun puiden hiilivaraston suuruus merkitsee käytännössä, ja miten hiilivaraston merkitys suhteutuu muihin puiden tarjoamiin ekosysteemipalveluihin ja niiden tukemaan eliöstön monimuotoisuuteen. Tuottavatko pyrkimykset lisätä puiden hiilivarastoa myös enemmän muita ekosysteemipalveluita ja tukevatko ne monimuotoisuutta ja millä ehdoin? Pystytäänkö rakennetussa ympäristössä lisäämään puiden määrää, ja mitä tämä vaatii suunnittelulta, rakentamiselta ja kunnossapidolta?
Kaupunkipuistojen merkitys hiilensidonnassa
Heikki Setälä, Vesa Yli-Pelkonen & Leena Lindén, Helsingin yliopisto
Vaikka valtaosa suomalaisten kaupunkien keskusta-alueista on pinnoitettu, hoidetuilla viheralueilla on usein näkyvä merkitys kaupunkikuvassa. Voiko pirstoutuneilla, pinta-aloiltaan usein pienillä kaupunkiviheralueilla olla merkitystä ilmastotalkoissa? Selvitimme asiaa Lahdessa ja Helsingissä, joissa perehdyimme puistoalueiden puuston ja maaperän kykyyn sitoa ja varastoida hiiltä. Tutkimustulostemme mukaan Helsingin rakennettuihin puistoihin (pinta-ala n. 7000 ha) on varastoitunut hiiltä noin 130 tonnia hehtaarilla. Tästä määrästä puistopuiden maanpäälliseen osaan on varastoitunut 22-28 tonnia hiiltä, josta selvästi suurin osa on tallentunut vanhoihin, suuriin puihin. Maaperään (0 – 90 cm) hiiltä on varastoitunut noin 7-kertainen määrä, eli yli 1000 tonnia hehtaarille. Vastaavasti Lahden kaupungin keskusta-alueen (n. 400 ha) maaperän hiilivarasto on noin 50 000 tonnia, josta pinnoitetun maan (46% kokonaispinta-alasta) alla hiiltä on vain vajaa 3%. Valtaosa kaupunkien maaperästä on siis ”hiilierämaata”. Puu-/kasvilajilla osoitettiin olevan merkittävä vaikutus maan hiilivarastoon: havupuiden vaikutuspiirissä hiiltä sitoutui maahan >30% runsaammin kuin lehtipuiden ja nurmen alaiseen maahan. Vaikka kaupunkipuistojen maan hiilivarastot ovat noin kaksinkertaisia alueen metsien ja peltomaiden hiilivarastoon verrattuna, rakennettujen puistojen puuston hiilensitomiskyky on karkeasti ottaen noin prosentin verran Helsingin kaupungin tieliikenteen tuottamista vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä. Kun hiilensidontalaskelmissa huomioidaan puistopuiden lisäksi kaupungin omistamien metsien puusto, Lahden kaupungin metsien (n. 50% pinta-alasta) sitoma hiili vastaa sekin vain noin 8% kaupunkiliikenteen CO2-päästöistä. Vaikka kaupunkipuistoilla on tärkeä merkitys ekosysteemipalvelukeitaina ja oma osansa myös kaupunkien hiilitalkoissa, hiilineutraalin yhteiskunnan saavuttamiseksi näyttää liikenneperäisten päästöjen leikkaaminen olevan avainasemassa.
Hiiliviisauden näkökulmasta kaupunkiympäristön suunnittelussa, rakentamisessa ja ylläpidossa: haasteita ja mahdollisuuksia Turussa
Kristina Karppi, FM projektipäällikkö, kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus & Miika Meretoja, FM, erityisasiantuntija, ilmasto- ja ympäristöpolitiikka
Hiilen kierron näkökulmasta on tulossa entistä näkyvämpi osa kaupunkien viherrakenteen suunnittelu-toteutus-ylläpitoketjua ilmastojohtamisen myötä. Samalla se nähdään osana moniarvoisia suunnittelun tavoitteita mm. monimuotoisuuden, virkistyskäytön ja maisemallisuuden rinnalla.
Kaupunkivihreän hiilen kierron laskenta on toistaiseksi menetelmällisesti melko keskeneräistä. Tietotarpeet määritelmistä ja laskentamenetelmistä ovatkin ajankohtaisia: kaupungin näkökulmasta haastavaa on se, että tehtyä tutkimusta, kuntatason hiilinielujen määritelmiä ja vakiintuneita laskentamenetelmiä ei toistaiseksi vaikuta olevan kuin vasta oraallaan rakennetun maan osalta. Tilannekuvan tuottaminen yksittäiseen kuntaan vaatii tällä hetkellä sekä palvelujen hankintaosaamista että usein erillisresursseja esimerkiksi hankkeista. Eri konsultit ja tutkimustahot tuottavat hieman erilaisia selvityksiä eivätkä laskelmat ole vertailukelpoisia keskenään. Toimimme toistaiseksi erillisselvitysten varassa, eikä pienemmissä kunnissa sellaisiinkaan ole mahdollisuuksia.
Hiiliviisauden voi nähdä olevan implisiittinen osa monia hyvän ja ajantasaisen vihersuunnittelun perinteitä, esimerkkinä kestävän metsänhoidon suositukset. Vaikka hiiltä ei aina ole tavoitteena painotettu tai erikseen laskettu, on sen vaaliminen sisällä monissa näkökulmissa ja menetelmissä, kuten esimerkiksi viherkertoimissa, jotka tähdentävät olemassa olevan kasvillisuuden ja maaperän vaalimista sekä suurikokoisia puita.
Parhaillaan on meneillään tai vireillä monia hiiliviisauden painottamisen hankkeita, kuten Co-Carbon. Käynnistymässä olevassa Kuntanielu-hankkeessa tutkitaan kuntien mahdollisuuksia käyttää maankäyttösektorin nettohiilinieluihin perustuvaa kompensointia. Monitieteisessä tutkimuksessa yhdistyvät nieluvaikutusten mittaaminen ja todentaminen, kansainväliset kriteerit täyttävien menettelyiden ja laskentasääntöjen luominen ja soveltaminen sekä kompensaatioprosessien pilotointi ja arviointi.
Ympäristölliset ja yhteiskunnalliset vaikutukset huomioivalla monitavoitteisella ja yhteisluovalla suunnittelulla asukkaiden kanssa voidaan samalla turvata kaupunkiympäristön ekologisia ja sosiaalisia arvoja.
Maapolitiikan rooli ilmastonmuutoksen hillinnässä: tutkimustuloksia 30 Suomen suurimmasta kunnasta
Tuulia Puustinen, Ari Ekroos, Heidi Falkenbach & Seppo Junnila, Aalto-yliopisto
Pariisin sopimus sekä Euroopan unionin, valtio- ja kuntatason hiilineutraalisuustavoitteet edellyttävät tehokkaampia toimenpiteitä ja instrumentteja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näin on myös maankäytön saralla. Vaikka maankäytöllä on huomattavia suoria ja epäsuoria vaikutuksia hiilipäästöjen määrään, siihen liittyvän sääntelyn rooli on ollut jossain määrin rajallinen ilmastonmuutoksen hillitsemisen näkökulmasta. Esimerkiksi lainsäädäntö ei edellytä ilmastonmuutoksen hillintää maankäyttöpolitiikan tavoitteena.
Tämän tutkimuksen tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, miten maapolitiikka huomioi ilmastonmuutoksen hillitsemisen suomalaisissa kunnissa. Maapolitiikka muodostaa keskeisen osan kunnan maankäyttöpolitiikkaa, johon kuuluu maapolitiikan lisäksi myös kaavoitus. Maankäyttöpolitiikalla kunta voi edistää strategisia tavoitteitaan. Maapolitiikka viittaa kunnan maanhankintaan, tontinluovutukseen sekä kaavojen toteuttamisen tavoitteisiin ja toimenpiteisiin, kuten sopimiseen. Kaksiosaisessa asiakirja-analyysissa tutkimme ensin, miten ilmastonmuutoksen hillitseminen huomioidaan kuntien maapoliittisissa ohjelmissa. Toiseksi analysoimme, miten maapolitiikka näkyy kuntien ilmastostrategioissa. Lopuksi täydennämme ja validoimme näitä tuloksia haastatteluaineiston laadullisella sisällönanalyysillä. Analyysin perusteella tarkastelemme, millaisia ovat konkreettiset maapolitiikan keinot, joilla ilmastonmuutosta pyritään hillitsemään käytännössä.
Tulokset osoittavat, että maapolitiikan rooli ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on vakiintumaton ja usein pieni. Kuntien välillä on kuitenkin isojakin eroja. Keskeisimpänä, joskin laajemmin maankäyttöpolitiikkaan kytkeytyvänä keinona näyttäytyi täydennysrakentaminen olemassa olevan infra- ja palveluverkon sekä hyvien joukkoliikenneyhteyksien läheisyyteen. Tämä mainittiin keinona yli kahdessa kolmasosassa kaupungeista. Yli kolmanneksessa kaupungeista ei ole käytössä mitään maapoliittisia instrumentteja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, jos täydennysrakentamista ei oteta lukuun. Tulosten perusteella vaikuttaa siltä, että maapolitiikan instrumentit ovat alihyödynnettyjä, ja niiden käyttöpotentiaali olisi huomattavasti nykyistä suurempi. Tulosten perusteella pohdimme ilmastonmuutokseen liittyvän sääntelyn tarpeita, haasteita ja kehittämismahdollisuuksia maapolitiikassa sekä lainsäädännön roolia tässä.